Näkökulmia museon maisemiin

Urajärven kartanon koko aluetta nimitetään Urajärven kulttuuripuistoksi. Tämä alue käsittää päärakennuksen lisäksi laajan pihapiirin runsaine rakennuskantoineen sekä koko ympäröivän maa-alueen. Olisikin varsin suotavaa, että museovieras ei tyytyisi pelkkään museokierrokseen, joka vie päärakennukseen ja sivurakennukseen, vaan varaisi riittävästi aikaa perehtyä koko alueeseen.

Puisto

Kartano sijaitsee Natura 2000-ohjelmassa suojellun Urajärven rantamilla ja sillä on suuri puistoalue, jonne viimeiset omistajat  Hugo ja Lilly von Heideman rakennuttivat mm. maisemapolun erilaisine levähdyspaikkoineen, koristepatsaineen ja rakennelmineen. Heidemanit tavoittelivat englantilaistyylisen maisemapuiston ihannetta,  jota sovelsivat Urajärven suomalaiseen luontoidylliin, tutustuttuaan vastaaviin puistoihin lukuisilla ulkomaan matkoillaan. He onnistuivatkin luomaan kokonaisuuden, joka viehättää vierailijaa etenkin kesäisessä loistossaan, mutta myös herkässä heräämisessään keväisin,  ruskan värittämänä syksyisin ja omassa rauhassaan uinuvana luontokeitaana talvisin.

Kartanokylä

Kartano on myös koko olemassaolonsa ajan ollut itseoikeutetusti ympäröivän kylän keskus. Urajärven kylän asujaimisto on koostunut  paljolti kartanon alustalaisista ja suurin osa kylän alueesta on ollut kartanon omistuksessa. Kartanokylä on asettunut jääkauden muokkaamaan kauniisti kumpuilevaan harjumaisemaan ja sen aikoinaan varsin tiiviisti asuttu keskus ikivanhan tielinjan, Ylisen Viipurintien, varsille nykyisen 313-väylän suuntaisesti. Kartanon torpat, joita enimmillään oli reilut kaksikymmentä,  puolestaan levittäytyivät aikoinaan hajalleen kartanon laajoille tiluksille. Nykyisin kylässä on n. 400 vakituista asukasta ja sen perinteiset maalaisnäkymät  hivelevät kulkijan silmää.

Monta tapaa tutustua maisemiin

Toistaiseksi kartanomuseo ei ole tarjonnut säännöllistä opastusta kartanonpuistoon tai kartanokylälle, mutta viime aikoina Urajärven kartanon ystävät ry on kehitellyt useita eri tapoja tutustua museon maisemiin.

Kartanon ympäristöön voi tutustua joko omatoimisesti tai opastetusti. Omatoiminen vierailija voi tukeutua Urajärven kartanon mobiilisovellukseen, museon opaskirjaan tai lainata museolta käyttöönsä Mietiskelyreitti-kansion. Mobiilisovellus löytyy eMuseosta ja siellä on toistaiseksi valmiina vain pihapiirin rakennuksia esittelevä osio Talot ja tilukset. Opaskirjassa pihapiirin ja puiston kohteet esitellään selkeästi sanoin ja kuvin. Mietiskelyreitti puolestaan vie aivan uudenlaiselle, aisteja maisemalle avaavalle kävelyretkelle puistoon, Heidemanien maisemapolkua seuraillen. Reitin varrella on tehtävärasteja, joilla pysähdytään havainnoimaan ääniä, värejä, muotoja ja liikettä. Ryhmien on mahdollista tilata Mietiskelyreitille koulutettu opas.

Erilaisina teemapäivinä ja tapahtumien yhteydessä puistossa on järjestetty luonto-opastuksia,  runopolkuja ym. Esimerkiksi Avoimet puutarhat -päivässä puutarhasuunnittelun ammattilainen esitteli puistoa ja Runon ja suven päivänä puistossa kierreltiin kuulemassa runorasteilla juuri näissä maisemissa kirjoitettuja, Urajärvellä asuneiden runoilijoiden  säkeitä. Tällaisia runopolkuja on myös järjestetty tilauksesta ryhmille.

Yhdistys on ideoinut museon maisemiin muitakin aktiviteetteja: Koululaisille on laadittu pihalle ja puistoon omia tehtäväreittejä ja yläkoulun opetussuunnitelman mukainen Lillyn luontokoulu. Museolle on hankittu vuokrattava soutuvene, jotta maisemia pääsee ihailemaan myös vesiltä käsin. Niin ikään on hankittu vesibiologian tutkimusvälineitä, joilla niin lapset kuin aikuiset pääsevät tutustumaan Urajärveen "pintaa syvemmältä".  Onpa puistossa jopa mahdollista kerätä villiyrttejä asiantuntijaoppaamme neuvomana.

Urajärven kartanon alue tarjoaa myös mainiot puitteet Suomen historian ja suomalaisuuden tarkastelulle, mikä on teemana ns. Suomi-kävelyllä.  Opastettu Suomi-kävely laadittiin Suomi 100-vuoden kunniaksi, mutta teemaa voinee pitää aina ajankohtaisena, etenkin Urajärven kartanolla, jonka viimeiset omistajat tunnetusti olivat suomalaisuusaatteen läpilyömiä!

Mahdollista on yhdistää museovierailuun myös opastettu kierros kartanokylällä. Tarjolla on kolme erilaista kyläkävelyä: Kulttuurihistoriallinen  kyläkävely, Kansalaissotakävely ja Luontoretki kylälle. Kulttuurihistoriallinen  kyläkävely  perehdyttää kylän historiaan: rakennuksiin, merkittäviin paikkoihin ja kyläelämässä vaikuttaneisiin henkilöihin. Kansalaissotakävely puolestaan valottaa sodan taustoja ja tapahtumia paikallisesta näkökulmasta, vieden niin taistelu- kuin teloituspaikoille. Luontoretki perehdyttää nimensä mukaisesti alueen ainutlaatuiseen ja monimuotoiseen luontoon, joka osittain kuuluu Natura 2000-suojeluohjelmaan. Kävelyreittien pituus on 6 - 8 km, kesto 1 1/2 - 3 tuntia.

Kaikkiin museon maisemiin sijoittuviin teemaopastuksiin ja muihin aktiviteetteihin voi tutustua tarkemmin Urajärven kartanon verkkosivulla: https://urajarvenkartanonystavat.fi/

Elämyksellistä oppimista kartanomiljöössä

Koululaiset pääsivät heppakyytiin!

- Ihan kuin me päästäisiin kylään sinne teidän kylälle! huudahti Heinolan Kailaan koulun opettaja suunnitellessamme kolmasluokkalaisten opintoretkeä Urajärven kartanolle.

- Hei voisitko viedä meidät tällä hepalla koko matkan takaisin Heinolaan tai edes ajaa vielä yhden kierroksen tuosta koulun ympäri? anelivat puolestaan iloiset kyytiläiset Melli-tamman rattailla matkalla kartanolta kyläkouluun puutyöpajaan.

Päivän aikana syntyi selvästikin hyviä muistoja:

- Oli ihan mahtavaa päästä osalliseksi teidän hankkeeseenne. Tiimimme kaikki aikuiset olivat todella iloisia ja tyytyväisiä tarjoamaanne päivään todella upeasti valmisteltuine pajoineen!

- KIRJE LILLYLLE JA HUGOLLE:  Oli ihan mahtava että päästiin käymään Urajärven kartanolla. Kunpa olisitte vielä elossa niin kuulisitte tämän! Valhalla oli todella kaunis ja siellä oli niin ihanat näköalat! Terveisin: Roosa Rossi 3A Kailaan koulu

Kartanokierros koululaisille.

Yhtä ja toista tuli varmasti myös opittua:

- Retkipäivä alkoi niin että ekana bussi vei meidät Urajärven koululle. Siellä me tehtiin katajasta äitienpäivä lahjaksi avaimenperä. Seuraavaksi me päästiin hevosen kyydissä Urajärven kartanolle. Siellä me tutustuttiin tosi vanhoihin esineisiin. Sen jälkeen vielä mentiin viimeiseen pisteeseen. Siellä me etsittiin vedestä ötököitä. Ryhmämme löysi suursukeltajan ja vesimittarin. (Aleksi Vartiainen Kailaan koulu 3A)

Avaimenperät katajasta valmistumassa.

Luonnon ihmeitä tutkimassa.

Urajärven kartanon ystävät ry:n kouluyhteistyöhanke käynnistyi kesällä 2018. Hankkeelle saatiin rahoitus Päijänne Leaderin kautta EU:n ns. Maaseuturahastosta (Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto). Hankesuunnitelma sisältää sekä uusien aktiviteettien ja verkkomateriaalin laatimista että pilottiryhmien ilmaisia opintoretkiä kartanolle. Vierailumahdollisuus tarjottiin ensin oman kunnan kouluille ja kartanomuseossa vierailikin elokuussa 2018 kolme asikkalalaista alakoulua ja syyskuussa vielä Vääksyn yhteiskoulun 9. luokan oppilaat, joiden ohjelmassa oli mm. kartanolta kylälle suuntautuva Kansalaissotakävely. Tammikuussa 2019 julistetun haun perusteella valittiin pilottivierailulle vielä alakoulu ja yläkoulu Heinolasta kevääksi sekä syksyksi Sysmän yhtenäiskoulun ryhmät ja Lahden yhteiskoulun 9. luokan ryhmä. Opintoretkien ohjelma on laadittu huolellisesti kunkin vierailevan ryhmän toiveita kuunnellen. Vierailujen kesto on vaihdellut 1,5 tunnista 4 tuntiin.

Uusia aktiviteetteja on jo syntynyt niin alakoululle kuin yläkoululle ja lukiolle. Alakoululle laadittiin jo ensimmäisiä vierailuja varten tehtäväreitit puistoon. Yläkoululle valmistui alkuvuodesta luontoretki kylälle tehtävärasteineen eräänlaiseksi jatkoksi jo aiemmin teetetylle Lillyn luontokoululle, joka rajoittuu kartanonpuistoon. Lisäksi keväällä valmistui yläkoulun ja lukion käyttöön - ja miksei myös aikuisille - sopiva mindfulness-periaatteisiin pohjaava Mietiskelyreitti. Myös e-Museo on ehditty laittaa alulle.

Hankkeen tavoite on välittää Urajärven kartanon arvokasta kulttuuriperintöä uusille sukupolville ja tehdä kartanomiljöötä tutuksi erinomaisena oppimisympäristönä, joka vastaa mainiosti opetussuunnitelmien ajatukseen elämyksellisestä, ilmiöpohjaisesta oppimisesta. Hankkeen pilottivierailukiintiö on jo täynnä, mutta Kartanonystävät toivottaa kaikenikäiset koululaiset tervetulleiksi opintoretkelle kartanomuseolle varsin kohtuullisin kustannuksin.

Hanke jatkuu vielä kahden vuoden ajan, mikä kuluu lähinnä aktiviteettien jatkokehittelyyn saatujen kokemusten pohjalta sekä  e-museon (mobiilisovelluksen) laatimiseen.

Tiina Saarijärvi, UKY ry:n kouluyhteyshenkilö 

Juhlavuoden blogikirjoitus - Museonhoitaja Leena Lehtinen kiittää

Museomme juhlavuoden kunniaksi julkaisemme sarjan kirjoituksia, joissa ihmiset jakavat muistojaan ja kokemuksiaan museolta.

Sain ilon ja kunnian toimia museonhoitajana ja vastaavana oppaana Urajärven kartanomuseolla noin kaksi vuotta; vuoden 2016 syyskuun alusta tämän vuoden 2018 elokuun loppupuolelle saakka.

Haluankin nyt kiittää yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä. Iso kiitos kuuluu myös lukuisille innostuneille ja historiasta kiinnostuneille museokävijöille. Kartanon kävijämääräksi tuli tällä kaudella 6640 henkilöä. Tänä päivänä asiakkaita kiinnostavat kovin viime vuosien konservointi- ja restaurointitöistä kertominen, sillä vanhoja rakennuksia pelastetaan nykyisin hyvin mielellään perinteisillä ja ajan rakennustapoja kunnioittavilla tavoilla. Museolta kerätään ideoita omiin koteihin sekä tullaan henkilöhistorioiden ja tarinoiden äärelle tunnelmoimaan.

Vuonna 2017 Urajärven kartanon ystävät ry sai toiminnastaan Asikkalan kunnan kulttuuritekopalkinnon, joka oli upea vastaanottaa kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2017.

Kuluvana vuonna 2018 on iloittu kunniakkaasta kartanomuseon 90-vuotisesta museotaipaleesta. Kartanomme on loistossaan, henkien vahvasti viimeisten omistajien Lillyn ja Hugon aateliskodin tunnelmaa. Museolla huokuu menneen ajan aitous ja oleellinen ajan patina.

Sain kulkea niin Lillyn ja Hugon kuin aiempienkin von Heideman –sukupolvien vuosisataisissa jalanjäljissä. Olen viitoittanut tien kartanohistorian äärelle seuraajalleni, jonka ilokseni voin kertoa olevan Heidi Rask.

Tervetuloa kartanolle jälleen ensi kaudella!

Kiitollisena 

Leena Lehtinen, omat jälkeni jättäneenä

Juhlavuoden blogikirjoitus - Ella Järvisen kesämuistoja kartanolta

Museomme juhlavuoden kunniaksi julkaisemme sarjan kirjoituksia, joissa ihmiset jakavat muistojaan ja kokemuksiaan museolta.

Olen 27-vuotias vastavalmistunut filosofian maisteri. Olen kotoisin Vääksystä, mutta tämän hetken kotikaupunkini on Jyväskylä.

Olin pikkutyttönä varsinainen kartanofani. Kartano viehätti minua pienestä pitäen ja muistan vierailleeni siellä useasti niin lapsuudessa kuin nuoruudessakin. Taisinpa jopa nähdä Sofia-rouvan haamun eräällä vierailukerralla – muistan etäisesti nähneeni ”Valkean rouvan” kynttilä kädessään kartanon puutarhassa. Vilkas mielikuvitus minulla ainakin oli, ja joskus on edelleenkin.

Kun ikää tuli lisää, päädyin puolivahingossa restauroinnin opintojeni kautta takaisin kartanolle. Itse asiassa oivalsin vanhoja kuvia tutkiessani erään hauskan asian: Kun museo suljettiin konservointi- ja restaurointitöiden takia vuonna 2008, olin perheeni kanssa kartanolla sen viimeisenä aukiolopäivänä. Enpä silloin tiennyt, hieman angstisena teininä, että olisin kartanon avautuessa vuonna 2013 jälleen kartanolla, mutta tällä kertaa ammattikorkeakouluopiskelijana ja kartanon oppaana. Niin se elämä kuljettaa …

Oppaana kartanolla vuonna 2013.

Teininä kartanolla (kuvan keskellä) vuonna 2008.

Päädyin kartanolle museo-oppaaksi sattumien kautta: Olin saanut kipinän museoalalle restauroinnin koulutuksen museologian kursseilta, joten kun Asikkalan kunta haki kesäopasta Urajärven kartanomuseolle keväällä 2013, hain oitis paikkaa. (Asikkalan kunta avusti Museovirastoa palkkaamalla yhden oppaan kesäkaudelle 2013. Muutoin kartanon auki saaminen usean restaurointi- ja konservointityövuosien olisi ollut haasteellista.) Olin juuri tehnyt koulussani erään kurssin yhteydessä esitelmän liittyen kartanoon, joten minulla oli jo tietopohjaa valmiina. Luulin olevani varma valinta työhön, mutta jäin lopulta varalle. Onnekkaiden käänteiden jälkeen päädyin kuin päädyinkin kartanolle kesäoppaaksi. Se kesä kenties määritteli vahvasti tulevaisuuteni, sillä sen jälkeen tiesin, että haluan aikuisena työskennellä museossa. Tavoitteenani oli päästä yliopistoon ammattikorkeakoulun jälkeen ja se onnistuikin ensi yrittämältä – pääsin restaurointikoulutukseni jälkeen suoraan opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelmaa, pääaineenani taidehistoria.

Kaikkiaan olin museolla kesätöissä 2013, 2014 ja satunnaisesti vuonna 2015. Työtehtäviini kuului museon avoinnapito opastuksineen ja kassatoimintoineen. Nuoruuden innolla ja nopealla oppimisella handlasin pian kassan ja opastuksen.

Lähimpänä esimiehenäni vuonna 2013 oli Kerttuli Hoppa, ja hänen kanssaan vietimme ikimuistoisen, mutta äärimmäisen mielenkiintoisen kesän. Seuraavana kesänä vastaavaksi oppaaksi tuli Petri Lehtonen ja opaskollegakseni sain poikaystäväni Christianin. Christianin saimme edellisenä vuonna hätäapuun kartanolle – olin ensin pyytämässä pikkuveljeäni apuun, mutta Christian kysyi, miksei häntä pyydetä, hänhän oli – ja on edelleen – äärimmäisen kiinnostunut historiasta, joten työnkuva sopisi hänelle erinomaisen hyvin! Christian vaikuttaa edelleen kartanolla aktiivisesti toimien siellä oppaana edelleen.

Palkkani oli normaalia kesätyöansioita parempi, sillä sain paljon viikonloppulisiä. Kartanohan on auki myös viikonloppuisin, joten lisätuloja tuli mukavasti!

Kävijämäärät olivat neljän vuoden restaurointi- ja konservointityön jälkeen alkuun huikeat: kartanolla kävi kesäkuukausien aikana 8500 henkilöä!  Museokäytäntö oli muuttunut melko paljon verrattuna entisöintiä edeltäneeseen aikaan.  Uutena linjauksena oli, että kaikki kävijät opastetaan - ja niin todella tapahtui. Kierrokset alkoivat aina tasatunnein ja lisäksi oli varatut opaskierrokset, joita riitti. Välillä tilanne oli se, että kaikki halukkaat eivät päässeet kierroksille. Otimme tavaksi kutsua lisäreserviä joillekin päiville, jolloin pystyimme pitämään kierroksia jopa puolen tunnin välein! Kesä 2013 oli siis melkoista haipakkaa, mutta kesä 2014 jo melko tavalla rauhallisempi, vaikka kävijöitä toki riitti silloinkin.

Kartanomuseo ja sen alue on miljöönä niin vertaansa vailla, että siellä työskennellessä ei aina tajua edes olevansa töissä. Kartanolla on myös aina ollut oma tiivis yhteisönsä, joka ensimmäisinä vuosinani koostui Museoviraston henkilöstöstä, mutta nykyään Urajärven kartanon ystävät ry:n hallituksesta ja jäsenistöstä. Koska en pystynyt kokonaan irrottautumaan kartanosta, esitin näet kevättalvella 2018 kainon pyynnön päästä Urajärven kartanon ystävät ry:n hallitukseen mukaan. Lupa heltisi ja olen tänä vuonna taas omistautunut kartanolle paitsi hallituksessa myös ”freelancer-oppaana” museolla. Nyt loppukautena 2018 liityin myös kummitusoppaiden joukkoon kertomaan jännittäviä kartanoon liittyviä kummitustarinoita kummitusmielisille kartanovieraille.  Nuo varsin suositut kummituskierrokset ovat tuoneet hyvin mieleen ensimmäisen kesäni kartano-oppaana suurine väkimäärineen ja innokkaine kartanofaneineen!

Nähdään kartanolla!
Ella Järvinen

Heinolan kaupunginmuseon väki teki vierailun kartanolle!

Heinolan kaupunginmuseon väki oli picnicillä Valhallalla, josta on upeat näkymät alas Urajärvelle. Kuva: Ella Järvinen

Kartanon piikalikka sattui eräänä syyskuun alun päivänä kuulemaan, että kartanolle on saapunut iloinen seurue Heinolasta. Uteliaan sorttinen kun on, niin päätti piika rohkeasti lähestyä tätä herrasväkeä ja ottaa heistä vähän selvää, tähän tapaan:

Keitä te olette ja mistä te tulette?

- Olemme Heinolan museoiden väkeä. Heinolan museoihin kuuluu Kaupunginmuseo, Taidemuseo ja Kivalterin talo.

Mikä sai teidät tulemaan tänään Urajärven kartanolle?

- Olemme täällä opintoretkellä. Samalla vietämme kesän päättäjäisiä.

- Halusimme tulla tänne, koska tämä on niin elämyksellinen ympäristö!

- Vaikka tämä on useimmille meistä tuttu, täällä oppii ja kokee silti uutta.

- No, vaikuttihan sekin, että harjoittelijamme Ella ehdotti tätä meille ja lupasi meitä täällä opastaa. Hänhän on ollut täällä kesätöissä useana vuonna.

Mitä olette täällä kuulleet ja nähneet?

- Erittäin asiantuntevan opastuksen!

- Kummitusjuttuja!

- Kiehtovia elämänkohtaloita ja henkilötarinoita!

- Mahtavia maisemia!

Mitä muuta olette täällä tehneet?

- Olimme piknikillä Valhallassa.

Mitä uutta olette oppineet tällä opintoretkellänne?

- Oivalsimme, että Urajärvellä ja Heinolalla on ollut varsin paljon yhteyksiä.

- Saimme mielenkiintoista tietoa kartanon entisöintitöistä.

Miten aiotte hyödyntää oppimaanne?

- Kartanomuseon ja Heinolan museoiden välille voisi ehkä kehitellä yhteistyötä.

- Opintoretkestä voisi ammentaa aineksia Heinolan museoiden uusiin näyttelyihin.

- Joistakin täällä nähdyistä visuaalisista elementeistä voi ammentaa inspiraatiota omiin museoihin.

Vastasiko vierailu odotuksianne?

- Tämä oli enemmän kuin odotimme!

- Yksi parhaita Urajärvi-vierailuja ikinä!

- Suositellaan ilman muuta tuttavillekin paitsi museota myös noita teidän saunoja. Täällähän voi tehdä vaikka mitä!

Mistä olette täällä Urajärvellä tykänneet eniten?

- Kokonaisuus on tosi vaikuttava!

- Opas oli erinomainen ja ympäristö ihana!

Millä mielellä lähdette kotia kohti?

- Hyvällä mielellä.

- Aurinkoisella.

- Kyllä voitti toimiston!

Kartanon piikanen toivotti herrasväelle hyvää kotimatkaa ja tervetuloa toistekin.

Piikasen kysymyksiin vastaili Heinolan museoiden johtaja Terhi Pietiläinen sekä joukko Heinolan museoiden työntekijöitä.  Rupattelun merkitsi muistiin Tiina Saarijärvi.

Juhlavuoden blogikirjoitus - Matti Pakarinen muistelee

Museomme juhlavuoden kunniaksi julkaisemme sarjan kirjoituksia, joissa ihmiset jakavat muistojaan ja kokemuksiaan museolta.

Sattuipa eräänä kauniina elokuun päivänä, että kartanon piikalikka törmäsi navetan kulmalla ventovieraaseen herraan, joka esittäytyi Matti Pakariseksi ja kertoi olleensa aikoinaan monena kesänä kartanolla töissä. Piika siitä kyselemään, että millaista se työnteko siihen aikaan oli kartanolla ollut - ja pian jo istuttiin aurinkoisella penkillä navetan edustalla haastelemassa. Siinä hyvä tovi viivyttiin ja ehtihän se Matti-herra piikaselle kertoa yhtä sun toista:

"Asuin 1976-2004 Urajärven kylällä Säynätjärventiellä. Vuonna -95 aloin käydä kesäisin kartanolla töissä ja sitä jatkui 2000-luvulle asti, kunnes muutin ensin Kalkkisiin ja sittemmin Heinolaan. Paljon tein maalaushommia ja muita kunnostustöitä. Pääsin myös rakentamaan Valhallan pylväikön uusiksi melkeinpä alusta asti. Tuo valkoinen säleaita tuossa Eteläpihan ja kaurapellon välissä on myös alunperin minun tekemäni, vaikka näyttää siltä, että tolppia on myöhemmin uusittu. Usein tein töitä Samuli Vilkunan kanssa, joka oli kartanolla vakinaisena työntekijänä, nimittäin Yliopiston varastokirjaston talonmiehenä. Kumpulaisen Eikka oli myös työtoverinani kartanolla sekä Hakanoron Seija, joka hoiti puutarhaa ja istutuksia siellä. Olin Museoviraston palkkalistoilla ja opinkin tuntemaan useita viraston ihmisiä varsin hyvin.

Kartanon puutarhan punaherukat loistavat valkoisen säleaidan edustalla. Kuva: Tiina Saarijärvi

Kartanolla oli ihan mukavaa olla töissä. Ihan parasta olivat mahtavat maisemat. Hullumpaa ei ollut sekään, kun lämmitettiin rantasauna ja päästiin kylpemään. Sinne saunalle me muuten rakennettiin laituri.

Kun tänään katselen kartanon pihapiiriä, niin suurimpina muutoksina pistävät silmääni päärakennuksen uusi väri ja teatterin pengerrys. Juuri tuohon teatterialueeseen liittyy jännittävin kartanomuistoni. Rantamajassa näet asusti yhtenä kesänä eräs kartanon työntekijä. Hän oli pysäköinyt pakettiautonsa siihen Rantamajan eteen. Mutta yhtenä yönä museoon murtauduttiin ja murtovarkaat varastivat sen pakettiauton pakoautokseen. Onneksi Rantamajan asukas heräsi ja tajusi, mitä oli tapahtumassa. Hän ilmoitti poliisille ja lähti ajamaan rosvoja takaa. Lahdessa rosvot saatiin kiinni, kun he ajoivat metsään. "

Piikalikka olikin jo kuullut tuosta murtotapauksesta, mutta nyt siihen tuli paljon lisävalaistusta, kuten moneen muuhunkin asiaan. Kiitos, Matti Pakarinen, juttutuokiosta ja muistojen jakamisesta!

Hyvinvointia kartanolta - Työhyvinvointipäivä 18.5.2018 Urajärven kartanolla

Pieni työyhteisömme on vuosittain etsinyt erilaisia vaihtoehtoja ja teemoja työhyvinvointipäivän viettämiseen. Nyt valitsimme kulttuurin museon muodossa. Paikaksi valikoitui Urajärven kartanoympäristö.

Siellä oli mahdollisuus lisäksi porukan kahvitteluun ja ruokailuun sekä kädentaitopajaan. Näin ollen saimme kokoon koko päivän ohjelman.

Aloitimme makoisalla aamupalalla, josta siirryimme opastetulle kartanokierrokselle ja siitä sujuvasti jatkaen pihapiirikävelylle. Historiatieto täytti aamupäivän mielenkiinnollaan kaikkine näkemisineen (mm. rakennukset, huonekalut, astiat, muotokuvat, patsaat, luonto). Sen jälkeen nautimme rauhassa maittavan lounaan vintage-ympäristössä.

Iltapäiväksi meille oli varattu makramee-työpaja, joka oli ihan huippujuttu! Opastuksen ja harjoituksen jälkeen saimme porukalla aikaan oman makramee-taideteoksen, joka sijoitettiin toimistomme seinälle.

Voimme lämpimästi suositella kartanon ohjelmia teemapäiviksi muillekin työporukoille.

Juhlavuoden blogikirjoitus - Kartanomuseon käännekohta: museovirastolta yhdistykselle

Museomme juhlavuoden kunniaksi julkaisemme sarjan kirjoituksia, joissa ihmiset jakavat muistojaan ja kokemuksiaan museolta.

Työskentelin Urajärven kartanon vastaavana oppaana kesäkaudet 2014 – 2016. Kartanon kannalta tuon ajanjakson merkittävin tapahtuma oli maamme keskeisen museoalan toimijan Museoviraston päätös lopettaa kartanon avoinnapito. Museovirasto on vuoden 2011 jälkeen sulkenut useita museoitaan, näistä mainittakoon Alikartano, Anjalan kartano, Cygnaeuksen galleria, Kotkaniemi, Kulttuurien museo, Kuusiston kartano, Pukkilan kartano, Paikkarin torppa, Suomenlinna-museo ja Yli-Lauroselan talomuseo. Jotkin näistä museoista ovat avoinna ja toiminnassa uuden toimijan

voimin, toiset eivät enää ole museoyleisön saavutettavissa.

Museoviraston ilmoittamaa lopetuspäätöstä syksyllä 2015 seurasi Urajärven kartanon ystävät – yhdistyksen perustaminen, viraston ja yhdistyksen väliset neuvottelut sekä museon avoinnapidon siirtyminen yhdistyksen hoidettavaksi keväällä 2016. Koko suomalaisen museokentän kannalta kyseessä oli merkittävä ennakkotapaus. Pikaisesti perustetun yhdistyksen hallituksen jäsenille onnistuneen neuvottelutuloksen saavuttaminen oli tärkeä etappi mutta se merkitsi myös työntäyteistä aikaa monine ratkaistavine kysymyksineen, joista vähäisimpiä eivät olleet kartanomuseon pyörittämisen talouteen liittyvät.

Urajärven kartanon ystävät - yhdistyksen ensimmäinen hallitus oli kokoelma Urajärven vakituisia asukkaita sekä pitkäaikaisia kesäasukkaita, kartanossa työskennelleitä henkilöitä sekä kartanon alueella toimivien yhdistysten vastuuhenkilöitä. Hallituksen, kuten myös yhdistyksen jäsenille kartanon säilyttäminen kaikille avoimena ja saavutettavissa olevana museokokonaisuutena oli keskeinen toimintaan ryhtymisen peruste. Eräs museon sulkemiseen liittyvä realistinen uhkakuva nimittäin oli museon esineistön poissiirtäminen ja tallettaminen Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskukseen Vantaalle, näin on tapahtunut eräille muille viraston sulkemille museoille. Urajärven kartanon kohdalla tämä olisi erityisen kohtalokasta, koska museaalisessa mielessä kartano esineistöineen on rikkomaton kokonaisuus; toisistaan erotettuina niiden tarina ja historiallinen todistusvoima enemmän kuin puolittuu.

Yhdistys hallituksineen onnistui siis tärkeimmässä tehtävässään, Urajärven kartanomuseon säilyttämisessä museokävijöiden ulottuvilla. Sääty-yhteiskunnan, kartanokulttuurin, von Heideman – suvun vaiheiden ja suvun viimeisten edustajien, Lillyn ja Hugon persoonallisten piirteiden ilmentäjänä Urajärven kartano on ainutlaatuinen kokonaisuus. Urajärven kartanomuseon merkitys on siten sekä yleisessä että yksityisessä, museo kertoo paitsi laveista historiallisista kehityskuluista myös mitä intiimeimmistä yksilöllisistä kohtaloista ja valinnoista. Urajärvelle ja urajärveläisille kartanomuseo on myös osa paikallisidentiteettiä, jonka arvo ei ole numeerisesti mitattavissa.

Kuten mikä tahansa museo, Urajärven kartanomuseo on olemassa museokävijöitä varten, mutta ei vain tämän hetken tai tulevan vuoden vaan myös tulevien aikojen, sellaistenkin, joita me nykyisyydessä elävät emme kenties osaa ennalta nähdä. On tärkeää, että museo elää omassa ajassaan mutta sen olemassaolo ei voi olla riippuvainen kulloisistakin, kenties lyhytnäköisistä tarkastelulähtökohdista ja arvovalinnoista. Samoin on tärkeää, että museossa on elämää ja että siellä tapahtuu, mutta museon merkitys ei ole tapahtumissa, vaan museossa ja sen kertomassa tarinassa itsessään. Museo itse on aina, väistämättä, museotoiminnan ytimessä. Mikäli näin ei ole, museon merkitys hämärtyy. Huonoimmassa vaihtoehdossa museosta tulee aidosta sisällöstä riisuttu kulissi, jonka kaataminen ei enää vaadi paljon vaivaa siihen pyrkiviltä.

Toivokaamme, että Urajärven kartanomuseon ja suomalaisen kulttuuriperinnön puolesta puhuvia ja työskenteleviä ihmisiä riittää tulevinakin aikoina ja että kartanomuseon tulevaisuus on kirkas. Sen

ne ansaitsevat ja sen me suomalaiset ansaitsemme!

Petri Lehtonen, Urajärven kartanon vastaava opas 2014 - 2016

Juhlavuoden blogikirjoitus - Satu Talan kesämuistoja

Museomme juhlavuoden kunniaksi julkaisemme sarjan kirjoituksia, joissa ihmiset jakavat muistojaan ja kokemuksiaan museolta.

Vanhempani ostivat tontin kyläläiseltä Kempin perheeltä Urajärven itärannalta, nykyisen Kiiskinlammintien varrelta vuonna 1959 ja rakensivat sinne meille kesämökin ja saunan. Olen ollut kesäurajärveläinen nyt lähes kuusikymmentä vuotta pikkutytöstä näihin 

päiviin - toivottavasti vielä lukuisia kesiä eteenpäinkin! Yhtään kesää en ole ollut Urajärvettä, ja tavaksi tuli vierailla Kartanomuseolla lähes vuosittain, kun se vain on ollut auki. Vieroitusoireita tuli, kun museo oli restauroinnin vuoksi kiinni useamman kesän - onneksi piha-alue ja puisto ja kartanon rannat olivat vapaasti saavutettavissa.

Kartanoon ja kartanomuseoon minulla liittyy siis paljon muistoja, jotka jakaisin kolmeen ryhmään:

1. Vilkas, eläväinen kartano kylän keskellä 2. Kartanomuseo puistoineen 3. Mystinen kartano.

1. Vilkas, eläväinen kartano kylän keskellä

Kun olin lapsi, kartanolla oli vilkasta elämää. Itse kartanon päärakennuksessa asui vielä  kunnioitusta herättävä, iäkäs Simolinin pariskunta, Helsingin yliopiston varastokirjasto tutkija-asuntoineen oli kovassa käytössä - osa kirjastosta oli myös entisessä isossa kivinavetassa, jonka toisessa päässä myös asuttiin. Matkailumajassa asui kesäisin täysihoidossa lomalaisia, mm. eräs meidänkin tuttavaperheemme useana kesänä. He ruokailivat nykyisen kahvilan tiloissa. Muistan miten sinne sisään mennessä hyvän ruoan tuoksun lisäksi nenään tuli sikarin haju - ei se hullummalta tuntunut sekään silloin... Täysihoidossa olivat varmaan myös ”stipenditaiteilijat”, joita von Heidemanien testamentin mukaisesti kartanolla myös asui. Isäni noteerasi erityisesti kirjailija Matti Kurjensaaren. Minä tapasin paljon myöhemmin siellä näyttelijäkollegoitani, mm. Kaija Pakarisen.

Metsätie (Kiiskinlammintie) ei ollut mitenkään hyväkuntoinen - eikä ulottunut kaikille mökeille asti ja sen varrella laidunsi maatalojen lehmiä veräjien erottamana, joten me mökkiläiset liikennöimme paljon veneillä kartanon kautta kylälle kauppaan ja hakemaan maitotonkkien kanssa uutta lämmintä, ihanan rasvaista maitoa suoraan maataloista (perheeni tottakai Kempeiltä). Huh sitä helteistä kartanon tietä! Onneksi matkan varrella oli marjapensaita, josta me lapset syötiin epäröimättä, kun ne nyt eivät olleet suoraan kenenkään pihassa, vaan tien varrella. Kartanon PIHAn marjapensaat jätettiin rauhaan! Myöhemmin (olikohan 80-90- luvulla?) kartanolle asti tuli kauppa-auto, jossa joskus käytiin vaikkakin kylän oma Markkasen kauppa oli meille elintärkeä.

Nykyään kartanon elämää vilkastuttavat erilaiset tapahtumat: Urajärven Kesäpäivä, konsertit ja tietysti Kartanoteatteri. Aiemmilta ajoilta muistan yhden oikein suuren tapahtuman, Urajärven Nuorisoseuran Kesäjuhlan 29.6.1969. Päivä oli aurinkoinen ja kartanon piha täynnä ihmisiä, niin kyläläisiä kuin meitä kesäasukkaitakin seuraamassa Kartanon päärakennuksen terassilla esitettävää huvinäytelmää, jonka oli ohjannut Nuorisoseuran puheenjohtaja, kauppias Pekka Markkanen ja rooleissa muut aktiiviset nuorisoseuralaiset (mm. kaunis Margit Aaltonen (joka puhelimessa aina esittäytyi ”kaupan neitinä” - siis oikeassa Markkasen kaupassa). Pekka Markkanen kantoi vastuunsa esityksestä konkreettisesti: hän makasi penkin alla terassin kaiteen takana valmiina kuiskaamaan repliikin, jos tarve tulisi!

2. Kartanomuseo puistoineen

60-luvulla museokierroksilla pääsimme surutta kaikkiin tiloihin, esim. Hugo-herran makuualkovia myöten. Erikoista oli, että Hugolla oli tavallaan kaksi huonetta: tämän tumman työhuone+alkovin lisäksi myös huone, joka nykyään esitellään vierashuoneena. Pääsimme myös aina käymään Valkoisen rouvan kamarissa vanhan päärakennuksen (niin sitä silloin kutsuttiin) yläkerrassa. Varhaiset oppaat kertoivat, että kummituskamarin oven eteen vedettiin aina lipasto esteeksi, ettei Sofia päässyt itsekseen ulos - mutta kerran se unohtui ja seuraukset tiedämme... Silloin oppaat myös kertoivat, että Sofian nuorempi poika kuoli hukkumalla. Nythän se tieto on kumottu kirkonkirjoihin vedoten.

Muistaakseni 60-70 -luvuilla museon oppaat vaihtuivat usein, joukossa monesti nuoria, ehkä opiskelijoita. Kun kävimme museolla vuodesta toiseen, alkoi mieleen tulla uusia kysymyksiä ja tarkennuksia, joita oppaalta kysyimme. Kerran esitimme kysymyksen, jolloin opas vaikeni, tuijotti hetken eteensä ja aloitti selostuksensa kyseisen huoneen kohdalta alusta uudelleen. Ei ole oppaan työkään helppoa, mutta rutinoituneempi olisi varmaan sanonut, ettei juuri nyt tiedä tätä asiaa tai aikoisi selvittää asian myöhemmin. 

Mutta tuleehan teatterissakin näyttelijöille joskus ns. bläkäreitä...

Vanha talo (Muistojen hiljainen koti) suljettiin joskus - olisiko ollut 70-luvulla - korjausta varten, koska talon olivat vallanneet tupajumit. Talo kokonaan vai katto puhdistettiin ötököistä ja korjattiin, ja museovieraat pääsivät taas katsomaan kummituskamaria, asehuonetta, matalaa salia ja palvelusväen huonetta työvälineineen ja huikeine yhdestä puusta tehtyine ruokapöytineen.

2000-luvulle(ko?) asti puutarha, puisto ja Hugo-herran polku sekä Walhalla olivat melko villissä/ rehevässä kunnossa, mutta veistoksia ja eläinpatsaita oli runsaasti yllättämässä kävelijää siellä täällä. Mielikuvitus lähti liikkeelle, kun suurensuuret monihaaraiset puut vielä humisivat kovassa tuulessa. Tonttula oli aina jännittävä paikka, eikä näitä puutarha/vuoritonttuja aikaisempina vuosikymmeninä nähnytkään Suomessa kai melkein missään muualla. Nykyään puisto on niin kaunis ja hoidettu, varmasti Lillyn ja Hugon ajatusten ja ajan mukainen.

Veneilevät mökkiläiset toivat veneensä enimmäkseen Joutsenlahden rantaan, ja matalan rannan takia veneestä nousu oli haastavaa, kun kaikki tiesimme rantahiekassa asustavista iilimadoista - näinkin niitä, mutteivät ne ainakaan minuun onnistuneet iskemään kiinni!

Pikkusaaren eli Vitilän kerrottiin kuuluneen Kartanolle. Tarina (joku oppaista?) kertoi, että alunperin se ei ollutkaan saari vaan luoto, jonka päälle kartanolaiset kuljetuttivat maa-ainetta, jotta siitä kasvoi saari. Todistus tästä olisi se, että saaressa kasvaa (tai kasvoi - nythän se on aika lahonnut ja retkeilijöiden polttama...) niin montaa eri puulajia. Lapsena siellä käytiin - ja nähtiin taas tonttuja! Välillä saareen oli maihinnousukieltokin.

3. Mystinen kartano

Urajärven Kartanolla kummittelee. Näin on kerrottu aina.

Eräs varhaisista museo-oppaista kertoi, että 50-60 -luvulla kaksi heinolalaista opiskelijapoikaa halusi osoittaa, ettei mitään kummitusta tai aavetta ole. He pyysivät luvan yöpyä kummitushuoneessa, ja saivat luvan. Puolilta öin kamarin rukki alkoi pyöriä itsekseen kummankaan pojista siihen koskematta. Pojat poistuivat paikalta niin pian kuin pystyivät...

Mökkiläisissä oli runsaasti tanssi-ikäistä nuorisoa 60-luvun alussa, heihin kuului myös isosisareni. Järven itärannalta nuoret lähtivät soutaen kartanon rantaan, jonne veneet jätettiin ja nuoret kulkivat jalan kartanotietä kylätielle, josta pikkubussi keräsi tanssikansaa joko Lystintöyrylle tai Jenkkapirtille. Samalla tavoin he palasivat yöllä, kävelivät kartanontien veneille ja soutivat mökeilleen. Ihailin sisareni rohkeutta ja kysyin eikö Valkeaa rouvaa tänäkään yönä ollut näkynyt. Ei ollut, vastasi hän ja jatkoi tansseissa käyntiään.

Minua ei Kartanolle saisi yöaikaan millään, kunnes tajusin että yöllähän minäkin siellä olen ollut kolmena kesänä, kun meillä on ollut Kartanoteatterin yönäytökset! Ajattelimme, että Sofia on hyväksynyt näytelmämme ja esityksemme, kertoihan ensimmäinen esitys ”Valkea kuin uni” hänen traagisesta kohtalostaan. Siihen on viitattu myös myöhemmissä esityksissä.

Legendaarinen Kartanon kahvilan pitäjä Anelma Mäkelä kertoi aikanaan tavanneensa Valkean rouvan, kuulleensa hänet ja hänen aukoneen ovia jne., mutta ystävällisesti eikä lainkaan niin kuin joku netissä on kertonut kauhuelokuvamaisesti. Eiköhän Sofia kuitenkin suojele Kartanoa ja ihmisiä, jotka Kartanosta pitävät - ja sen toimintaa jatkavat!

Ystävämme Hannu Markkanen puolestaan kertoi, että vuosikymmeniä sitten jo aiemmin mainittu Ida Simolin kyllästyi Joutsenlahdella rellestäviin viikonloppukalastajiin, ja hän ratkaisi ongelman vetäen päälleen valkean lakanan ja lähtien kulkemaan puiston kujia pitkin. Levottomat kalastajat poistuivat nopeasti ja hiljaa - eikä häiriötä Simolineille sen jälkeen aiheutunut. Hannu itse kyllä tajusi museon nykyisen sisäänkäyntioven auenneen ja sulkeutuneen hänen istuessaan kesäteatteriharjoitusten aikana oven edustan penkillä - ovesta ei kuitenkaan ollut tullut eikä mennyt kukaan...

Olin luullut, että Kartanossa kummittelee vain Valkea rouva, mutta sain kuulla myös Lilly von Heidemanin liikkuvan siellä - nimenomaan päärakennuksessa (Valkean rouvan aluetta on Muistojen hiljainen koti ja puisto). Sain konkreettisen todisteen Lillyn läsnäolosta, kun esitimme toista kesäteatteriesitystämme ”Kartanonherra ja Kilpineito”, jonka ensimmäinen puoli esitettiin Kartanon päärakennuksen terassilla, portailla ja miespihalla. Roolini oli Lilly von Heideman. Odotin kohtaukseen menoa päärakennuksen eteisessä oven takana käsi valmiiksi oven kahvalla (ovi oli hieman raollaan, koska siitä kulki äänentoistolaitteiden piuhoja). Tiesin, ettei kukaan ole tulossa terassilta sisään sillä hetkellä - mutta joku veti ovea auki! Pidin kiinni tiukasti, jos se vaikka oli ilmavirta, mutta veto voimistui ja jouduin vetämään ovea kaksin käsin kovaa puristamalla! Olin melko häkeltynyt, pelästynytkin, mutta avasin oven ja astuin ulos näyttämölle, kun oma ns. iskurepliikkini tuli. Väliajalla kysyin kanssanäyttelijöiltä oliko kukaan yrittänyt tulla ulkoa eteiseen ”väärään” aikaan. Vastaus oli: ei. Kiskoessani ovea eteisen sisäpuolella oli muitakin näyttelijöitä, jotka huomasivat kamppailuni oven kanssa. Lilly von Heideman taisi käydä luonamme, ei hänkään pahalla (vaikka voimaa hänessä oli!), vaan työmme hyväksyen. Näin uskon. Urajärven Kartanoteatterihan haluaa pitää Kartanon hengissä ja Lillyn ja Hugon elämäntyön voimissaan.

Muistelijana Satu Tala