keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

”350 vuotta Heidemanien tarinaa” Osa 2


Kartanomuseomme viettää merkkivuotta, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi

350 vuotta siitä, kun Urajärven kartano siirtyi pitkäaikaisen omistajasukunsa

Heidemanien/ von Heidemanien haltuun. Koska Asikkalan kunta viettää paraikaa

vesistöaiheista ympäristövuotta, niin tutkaillaanpa tällä kertaa, millainen merkitys

Urajärvellä on ollut Heidemanien ja koko kylän elämässä:


ELÄMÄÄ URAJÄRVEN RANTAMILLA

Suomalaisen kartanokirjallisuuden perusteoksiin kuuluva Hämäläisiä kartanoita ja suurtiloja (1946)

kuvailee lähes runollisesti, miten Urajärven kartano kohoaa laajan puistoalueen keskellä peltojen

takana kimmeltävän kirkasvetisen Urajärven etelärannalla. Kartanon sijainti veden äärellä onkin

kautta aikojen lyönyt vahvan leiman kartanon ja koko kartanokylän elämään.


Alun perin Urajärven kartanon päärakennus sijaitsi kylän peltoaukean pohjoisosassa kauempana

järvestä, mutta jo 1680-luvulla kartano siirrettiin nykyiselle paikalleen Urajärveen työntyvälle niemelle.

Ennen nykyistä, 1800-luvun alussa rakennettua päärakennusta niemenkärjessä seisoi aiempi

päärakennus, joka kuitenkin rappeutui. Nykyinen päärakennus on rakennettu hyvin poikkeuksellisesti

siten, että pääsisäänkäynti on tulosuunnasta katsottuna rakennuksen takapuolella – järven puolella.

Ilmeisesti kaunista järvinäkymää pidettiin niin suuressa arvossa, että se haluttiin hetimiten esitellä

kartanon vierailijoille!





Kalamiesten apaja

Koko kartanon olemassaolon ajan järven läheisyydellä on ollut muutakin kuin maisemallista merkitystä.

Erityisen tärkeä Urajärvi on ollut kalastusapajana, josta on saatu maukasta särvintä niin kartanonväen

kuin kyläläisten ruokapöytään. Aikoinaan useimmilla kylän taloilla oli nuotta tai puolinuotta, toisilla

myös verkkoja, mertoja ja katiskoja. Ahvenia, haukia, särkiä ja muikkuja saatiin toisinaan niin paljon,

että niitä riitti myös kaupunkiin vietäväksi. Etenkin syksyisin kalansaalis oli runsasta. Saattoipa

nuottakunta joskus saada niin suuren saaliin, että se oli haettava rannasta hevosella.


Kalanpyydyksiä säilytettiin ja kuivattiin kartanon lähettyvillä Äijälahden poukamassa, missä oli ollut

kylän satama ja veneiden säilytyspaikka kyläyhteisön alkuvaiheista asti. Äijälahden rantahiekassa

makasikin aikoinaan sadoittain tuohesta ja männyn kuoresta tehtyjä verkon kannatuskohoja sekä

tuohipäällysteisiä verkon kiveksiä eli verkon painokiviä. 


Kylän tunnetuimpia kalamiehiä 1800-1900-luvun vaihteessa oli Markku Forsman, suutari varsinaiselta

ammatiltaan. Keväisin ja kesäisin hän vietti suurimman osan ajastaan Urajärven saarissa tai niemissä,

mieluiten yksinään. Yöt hän vietti nuotiolla tai rakovalkean ääressä ja päivät hän kalasteli etupäässä

järven syviltä luodoilta ja syvien kaislikkojen rinteiltä, mistä sai suuria ahvenia. Toisinaan meni useita

päiviä, ettei Markulla ollut mitään muuta ruokaa kuin kalaa. Kun sattui oikein hyvä kalaonni, Markku vei

saaliinsa kartanoon.




Pyykkäystä rannalla ja avannolla

Äijälahti rajoittui Kankurinkiveen, joka oli suurikokoinen kivi aivan rannan läheisyydessä. Siinä oli

aikoinaan kyläläisten yhteinen pyykinpesupaikka. Jo keväällä aikaisin Kankurin kiven luokse kannettiin

suuri pyykkipata, toisinaan kaksikin. Kylän naiset iloitsivat kovin, kun pääsivät rannalle pyykkiä

pesemään, sillä pyykin peseminen oli talvisin varsin hankalaa ja useille perheille pyykkiä oli siksi

kasautunut talven aikana runsaasti. Etenkin mökkiläisillä oli vesi talvisin vähissä, sitä piti hakea kaukaa,

kuljettaa hevosilla tai kantaa saaveilla tai jopa sulattaa lumesta. Talvisin pyykki piti ensin pestä mökin

nurkassa tai hatarassa kodassa, missä lämmitettiin karjalle vesiä, ja sen jälkeen virutella avannossa.

Pyykkitiinu täynnään  valmiiksi keitettyä ja tapparoilla hakattua pyykkiä tuotiin avannon viereen ja siinä

avannon reunalla naiset kumarrellen viruttivat pyykit irti lipeästä.  Kovalla pakkasella ja ehkä vielä

vinhan tuulen raivotessa tämä oli ankarimpia naisten töitä. Kuinka ihanaa olikaan taas talven jälkeen

pestä pyykki järven rannassa ja saada se kuivaksikin vielä samana päivänä!






Vesille venosen mieli

Urajärvellä ja siihen yhteydessä olevalla Säynätjärvellä ei käytetty aikoinaan muita kulkuneuvoja kuin

soutuveneitä. Veneitä säilytettiin pitkään Äijälahdessa, joka olikin ahdettu niitä aivan täyteen. Veneet oli

vedetty koivujen ja rantaleppien väliin ja olivat harvoin lukittuja - airot vain nostettiin jonnekin

pensaikkoon, lähinnä lapsilta piiloon.


Vähitellen niin veneenpito kuin pyykinpesupaikkakin siirtyi Huhtaisiin, minne sijoittui myös kylän

yhteinen pellavien ja hamppujen lyötyslauta. Uuden kylänrannan etuna oli, että sinne pääsi kesälläkin

hevosella. Huhtaistenrannasta kehittyi myös kylän yhteinen uimapaikka.  

Jossain vaiheessa sekä uimaranta että pyykinpesupaikka siirtyivät Säynätjärvelle. Siellä oli kallioinen ja

syvempi ranta. Nykypäivänä kuitenkin Huhtaranta ja sen kupeessa oleva Talassaari toimii jälleen kylän

yhteisenä venevalkamana ja uimapaikkana. Talassaaressa oli vielä lähelle 1950-lukua neljä nuottatalasta.


Jos kyläläisten veneet oli tarkoitettu ensisijaisesti kalastukseen ja muuhun hyötykäyttöön, niin kartanon

veneillä saatettiin soudella myös ihan huvikseen. Nuorten ja vähän vanhempienkin kesävieraiden kanssa

soudettiin vaikkapa kartanon lähellä olevaan Vitilän saareen kahvipannu ja muut nautintoaineet mukana.

Siellä nautittiin kesän ja luonnon kauneudesta. Kartanon herrasväellä oli siro haapapuinen, valkoiseksi

maalattu soutuvene.



Vene kartanon rannassa 1954. Kuva: Lusto – Suomen metsämuseo/ Erkki Laitakarin kok. 


Laidunmaista maisemapuistoksi 

Urajärven kartanon viimeisten aatelisten omistajien Hugo ja Lilly von Heidemanin aikana 1900-luvun

alussa kartanon rantamaisemiin, joita aiemmin oli käytetty laitumina, kehkeytyi ns. maisemapuisto.

Sisarusten ulkomaanmatkoilta saamilla innoitteilla ja 1800-luvun lopun yleisillä tyyli-ihanteilla oli

ilmeinen vaikutus puiston muotoutumiseen. Maisemapuistoa pidetään varsinkin Hugo von Heidemanin

luomuksena. Voimavaroja vaativille töille saatiin rahalliset edellytykset, kun sisarukset perivät Sysmän

rikkaimpiin miehiin kuuluneen velipuolensa Frans von Heidemanin tämän kuoltua vuonna 1896. 


Tärkeintä maisemapuiston rakentamisessa yleisesti, ja niin myös Urajärvellä, oli luoda miellyttävät

puitteet maiseman ihailuun. Maastoa myötäilevien puistokäytävien tehtävänä oli johdatella kulkijaa

tunnelmasta toiseen, kauniiden näkymien, näköalapaikkojen ja luonnon erikoisuuksien äärelle sekä

varjoisille levähdyspaikoille koriste-esineineen ja rakennelmineen. Muistokivet, perhehauta, erilaiset

antiikkiaiheiset koriste-esineet, suihkulähde, oleskelupaikat kalusteineen, sillat jne. olivat etappeja

puistopromenadin varrella ja viittasivat maisemapuutarhataiteen tärkeisiin teemoihin.

 

Sunnuntaisin ja kesäiltoina herrasväki istui päärakennuksen isolla rapulla, josta on suora näköyhteys

järvelle. Erittäin kauniina kesäiltoina istuttiin aivan veden äärellä, kartanonniemen kärjessä olevan

pöydän ympärillä. Suosittua oli myös vaeltaa rantaan raivattua, kivien reunustamaa hiekkakäytävää

kauemmas puistoon, kahden lahdelman väliseen Muistojen niemeen, jossa olevan pöydän ympärillä

nautittiin eväitä ja seurusteltiin. Puiston polut ja rakenteet ovat yhä näkyvissä ja käytössä, tosin polut

kovin metsittyneinä ja paikoin vaikeakulkuisina. 



Kuva: Christian Liljeroos


Matkailijoita ja mökkiläisiä

Hugo ja Lilly von Heidemanin aikakauden jälkeen elämä kartanon ja koko Urajärven rannoilla muuttui

ratkaisevasti ja peruuttamattomasti. Kartano siirtyi ensin Suomen muinaismuistoyhdistyksen

omistukseen ja myöhemmin 1980-luvulla Museoviraston haltuun. Vuonna 1928 kartanolla avattiin sekä

museo että taiteilijoiden kesäkoti Heidemanien testamenttitoiveen mukaisesti. Kartanolla vierailikin

kesäisin niin tutkijoita, matkailijoita kuin eri alojen taiteilijoita. Suomen Autoliitto piti 1950-luvulla

kartanolla retkeilymajaa ja kahvilaa, mikä osaltaan lisäsi matkailijoiden virtaa. Saman vuosikymmenen

lopulla kartanon alueelle kunnostettiin ja rakennettiin tiloja Helsingin yliopiston käyttöön ja tämän

muutoksen myötä Urajärven rantamaisemiin saapui yhä enemmän yliopistoväkeä työskentelemään ja

lomailemaan. 


Samanaikaisesti Urajärven muille rannoille ja saariin alkoi syntyä huvila- ja mökkiasutusta. Urajärvellä

varttunut Jussi Tuominen pani huolestuneena merkille tämän kehityksen vieraillessaan kotikylässään

kesällä 1955:  ”-- katselin kartanon vastaista Pohjankorven rantaa. Sinne oli kasvanut mökki mökin

viereen. Kauneimmat saaret kuten Sileeninkiven niemikin oli jo asutettu. Järvellä liikkuu moottori- ja

purjeveneitä todistuksena suuren maailman läheisyydestä ja Urajärven valtausvaaroista.”


Urajärvellä on tänä päivänä varsin tiheä kesäasutus ja soutuveneiden rinnalla järvellä liikkuu paljon

moottoriveneitä, joille kuitenkin on asetettu nopeusrajoitus.



Suojelun piiriin

Kirkas ja karu, lähdepohjainen Urajärvi pääsi kokonaisuudessaan suojelun piiriin yhtenä

Natura 2000-ohjelman kohteena. Lievästi emäksisenä se tarjoaa kasvupaikan poikkeuksellisen rikkaalle

ja monipuoliselle vesikasvillisuudelle. Lajimäärä on lähes 40 ja lajistoon kuuluu sekä

niukkaravinteisuutta että runsasravinteisuutta ilmentäviä lajeja. Urajärvi on yksi harvoista

hentonäkinruohon ja notkeanäkinruohon kasvupaikoista maassamme. Molemmat lajit ovat

rauhoitettuja koko maassa ja ovat herkkiä vesien rehevöitymiselle ja veden laadun muutoksille. 


Natura-alueeseen sisältyy myös pieni kuivanmaan alue, ns. tervaleppäkorpi,  joka sijaitsee

kartanonpuistossa suihkulähteen poukaman tuntumassa. Kohde on erityisen arvokas monien

sammallajien elinympäristönä, sillä läheiseltä lähteeltä laskeva kostea tihkuvetinen juotti samoin kuin

lehtipuiden maahan jääneet lahoavat rungot ja kannot luovat hyvät edellytykset sammallajeille. Alueelta

löytyy kaksikin uhanalaista lajia: Korpihohtosammal (Herzogiella turfacea) ja

Lepikkolaakasammal (Plagiothecium latebricola). Harmillisesti alue on päässyt rehevöitymään ja sinne

on levinnyt jättipalsamikasvustoa. Rehevöityminen on vaivannut myös itse poukamaa, jota on jouduttu

pitämään avoimena ruoppaamalla.






Järvi ja rantamaisema tutuksi 

Urajärven kartanon ystävät ry järjestää useita opastuksia ja aktiviteetteja, joilla pääsee tutustumaan

kartanon nimikkojärveen ja sen ympäristöön.  Tarjolla on erilaisia puistoretkiä, kyläkierros,

vesibiologian työpaja ja soutelua. Näitä opastuksia ja aktiviteetteja järjestetään pääsääntöisesti tilauksesta

ryhmille, mutta jonkin verran myös tapahtumien yhteydessä. Ryhmän ei tarvitse olla suuri – kuka tahansa

voi kerätä kimpan kasaan perheenjäsenistä, ystävistä tai työtovereista. Sitten vain rohkeasti yhteyttä

kartanon museoon!


Lahtelaisia koululaisia vesibiologian työpajassa. Kuva: Sauli Aaltola.


Teksti: Tiina Saarijärvi

Kuvat: Tiina Saarijärvi, ellei kuvan yhteydessä toisin mainita

Lähteet:

Urajärven kartanon opaskirja

Jussi Tuomisen muistelmat

Urajärven kartanon maisemanhoitosuunnitelma/ Museovirasto

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 ”350 vuotta Heidemanien tarinaa”                Osa 3 Alkavaa kautta vietetään kartanomuseossamme merkkivuotena, sillä tänä vuonna tulee ku...