Heinolan kaupunginmuseon väki teki vierailun kartanolle!

Heinolan kaupunginmuseon väki oli picnicillä Valhallalla, josta on upeat näkymät alas Urajärvelle. Kuva: Ella Järvinen

Kartanon piikalikka sattui eräänä syyskuun alun päivänä kuulemaan, että kartanolle on saapunut iloinen seurue Heinolasta. Uteliaan sorttinen kun on, niin päätti piika rohkeasti lähestyä tätä herrasväkeä ja ottaa heistä vähän selvää, tähän tapaan:

Keitä te olette ja mistä te tulette?

- Olemme Heinolan museoiden väkeä. Heinolan museoihin kuuluu Kaupunginmuseo, Taidemuseo ja Kivalterin talo.

Mikä sai teidät tulemaan tänään Urajärven kartanolle?

- Olemme täällä opintoretkellä. Samalla vietämme kesän päättäjäisiä.

- Halusimme tulla tänne, koska tämä on niin elämyksellinen ympäristö!

- Vaikka tämä on useimmille meistä tuttu, täällä oppii ja kokee silti uutta.

- No, vaikuttihan sekin, että harjoittelijamme Ella ehdotti tätä meille ja lupasi meitä täällä opastaa. Hänhän on ollut täällä kesätöissä useana vuonna.

Mitä olette täällä kuulleet ja nähneet?

- Erittäin asiantuntevan opastuksen!

- Kummitusjuttuja!

- Kiehtovia elämänkohtaloita ja henkilötarinoita!

- Mahtavia maisemia!

Mitä muuta olette täällä tehneet?

- Olimme piknikillä Valhallassa.

Mitä uutta olette oppineet tällä opintoretkellänne?

- Oivalsimme, että Urajärvellä ja Heinolalla on ollut varsin paljon yhteyksiä.

- Saimme mielenkiintoista tietoa kartanon entisöintitöistä.

Miten aiotte hyödyntää oppimaanne?

- Kartanomuseon ja Heinolan museoiden välille voisi ehkä kehitellä yhteistyötä.

- Opintoretkestä voisi ammentaa aineksia Heinolan museoiden uusiin näyttelyihin.

- Joistakin täällä nähdyistä visuaalisista elementeistä voi ammentaa inspiraatiota omiin museoihin.

Vastasiko vierailu odotuksianne?

- Tämä oli enemmän kuin odotimme!

- Yksi parhaita Urajärvi-vierailuja ikinä!

- Suositellaan ilman muuta tuttavillekin paitsi museota myös noita teidän saunoja. Täällähän voi tehdä vaikka mitä!

Mistä olette täällä Urajärvellä tykänneet eniten?

- Kokonaisuus on tosi vaikuttava!

- Opas oli erinomainen ja ympäristö ihana!

Millä mielellä lähdette kotia kohti?

- Hyvällä mielellä.

- Aurinkoisella.

- Kyllä voitti toimiston!

Kartanon piikanen toivotti herrasväelle hyvää kotimatkaa ja tervetuloa toistekin.

Piikasen kysymyksiin vastaili Heinolan museoiden johtaja Terhi Pietiläinen sekä joukko Heinolan museoiden työntekijöitä.  Rupattelun merkitsi muistiin Tiina Saarijärvi.

Tutkittua asiaa - ”Urajärven kartanon elämää vuosina 1830–1917 kyläläisten kuulemana ja kertomana”

Lilly ja Hugo ystävineen kartanon rannassa. Kuva: Finna.fi kuvapalvelusta.

Tutkittua asiaa -sarjassa julkaisemme Urajärven kartanoon liittyviä tutkimusaiheisia kirjoituksia, joissa ihmiset kertovat omista tutkimustuloksistaan liittyen kartanon elämään.

Melkein kolme vuotta sitten sain erään sähköpostin, joka ohjasi vahvasti elämääni lähes kolme vuotta. Kesätyöni kartanomuseon oppaana olivat lopuillaan, kun kartanon restaurointi- ja konservointityöhön osallistunut, ja muun muassa kartanon tontut kunnostanut, Juha Toivio otti minuun yhteyttä ja ehdotti mahdollisen pro gradun aiheeksi ”Urajärven kyläläisten perimätieto ja omat kokemukset kartanosta ja kartanoelämästä”. Hän oli jo sivunnut aihetta omassa opinnäytetyössään ja toivoi, että joku tarttuisi tähän aiheeseen syvemmin ja perehtyisi siihen kunnolla. Noin vuoden hauduttelin aihetta mielessäni, kunnes lähdin kirjoitus- ja tutkimustyöhön. Tutkielman edetessä sen suunta meni vähän sinne sun tänne, mutta lopullinen työ ”Urajärven kartanon elämää vuosina 1830–1917 kyläläisten kuulemana ja kertomana” osui melkoisen lähelle Juha Toivion ideaa.

Tutkielman tekeminen oli äärimmäisen mielenkiintoista, avartavaa, haastavaa, kehittävää, turhauttavaa ja loppumetreillä jopa epätoivoista. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja työ hyväksyttiin lopullisesti kesäkuussa 2018. 

Tutkielmassa selvitin, miten kartanon viimeiset yksityiset omistajat, Lilly ja Hugo von Heideman, koettiin ja koetaan Urajärvellä. Lisäksi tulkitsin Hugon ja Lillyn aikaisten työntekijöiden muistoja kartanolla työskentelystä. Keskityin myös kartanolla koettuihin paranormaaleihin ilmiöihin. Vastauksia etsin monista eri lähteistä, kuten kyläläisten vanhoista muistelmista sekä itse tekemistäni viidestätoista haastattelusta.

   

von Heidemanien aatelissuvun koettiin olleen kyläläisistä eristäytynyt. He seurustelivat pääosin Heinolan ja muiden lähiseutujen säätyläisten kanssa. Kartanolla työskentely oli raskasta ja tilaisuuksien rajoissa työntekijät tekivät vilunkia keventääkseen työtaakkaansa. Kokonaisuutena von Heidemaneja kuvailtiin niillä adjektiiveilla, jotka olivat tyypillisiä sen ajan suomalaista aatelia kuvailtaessa. Toisaalta von Heidemanit koettiin sivistyneiksi, rohkeiksi, oikeudenmukaisiksi, naisten oikeuksia ajaviksi, taloudellisiksi ja hyväkäytöksisiksi, kun taas toisaalta heitä kuvailtiin irstaiksi, mielenvikaisiksi, raaoiksi, väkivaltaisiksi, tuhlaileviksi, välinpitämättömiksi ja tunteettomiksi. Pääosin von Heidemanit onnistuivat jättämään itsestään sellaisen mielikuvan, jonka he todennäköisesti halusivat jälkeensä jättää. Käsitys von Heidemaneista on yhtäläinen sen käsityksen kanssa, minkä aateliset halusivat itsestään 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa antaa. Tätä käsitystä tosin sotkivat aateliston mustamaalaamiskampanjat lehdistössä ja kaunokirjallisuudessa, jotka todennäköisesti vaikuttivat jo lukutaitoisen kansan käsityksiin herrasväestä.

Tutkielma on luettavissa alla olevasta linkistä. Lukuiloa – ja muistakaa antaa armoa, tämä on vain gradu. 😏

Linkki graduun TÄSSÄ!

Christian Liljeroos

Urajärven kartanomuseon museo-opas vuosina 2014–2015 ja 2017–2018.

Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Lastuja

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Lastuja

Aloitin lukemaan Juhani Ahon kirjaa Lastuja, sillä meidän täytyi lukea koulussa klassikkoteos. Kirja ei herättänyt suurempaa mielenkiintoa, sillä kansi on sininen eikä siinä lue kirjan nimeä tai kirjailijaa. Kirjan takakannessakaan ei lue mitään, joten en oikein osaa odottaa kirjalta mitään. Sain tietää, että kirja koostuu monesta lyhyestä tekstistä, joita nimitetään lastuiksi. Tämä ei minua hirveämmin houkuttele, sillä itse pidän pitkästä juonesta, jossa on paljon juonenkäänteitä.

                                                                 *****

Kun olen lukenut ensimmäiset 30 sivua ja olen sitä mieltä, että lukeminen on tavattoman puuduttavaa. Lastut ovat pituudeltaan 3 - 8 sivua ja en tunne saavani niistä mitään irti. Tarinat käytännössä loppuvat, ennen kuin ehtivät kunnolla edes alkaa. Yhdessäkään lastussa ei ole mainittu päähenkilöä ja joistakin teksteistä en ole edes saanut selvää kuka päähenkilö on. Yhdessäkään lastussa ei ollut "pahiksia" ja "hyviksiä", joita minua kiinnostavat kirjat ehdottomasti vaativat.

                                                                 *****

Puolet kirjasta luettuani lukeminen on edelleen tylsää. Lastut kirjassa kertovat enimmäkseen Suomesta, parisuhteista ja rakkaudesta. Tekstit eivät edelleenkään herätä minussa suurempaa mielenkiintoa lukemista kohtaan. Henkilöt ja tarinat vaihtelevat, joten tuntuu, että vaikka kuinka luen, en saa kunnollista otetta kirjasta. Kirjan tekstit ovat kohtuullisen uskottavia, sillä ne eivät ole yliluonnollisia, vaan perustuvat todelliseen miljööhön ja tavallisiin henkilöihin.

                                                                 *****

Kun teosta on enää 40 sivua jäljellä, novelleihin on tullut uusi aihe, joka on metsästys. Muutama novelli on käsitellyt metsästystä ja sen eettisiä näkökulmia. Minua kuitenkin edelleen ärsyttää lyhyet juonet, mutta osaan lastuista olen saanut jo otteen ja niiden lukeminen ei ole niin väkisin vääntämistä. On vaikea arvella, mitä seuraavissa lastussa tapahtuu, sillä aiheet vaihtelevat kuitenkin aika paljon.

                                                                 *****

Lastuja-teoksen ensimmäinen kokoelma päättyy tekstiin nimeltä ”Nuori unelma”, jossa pohditaan Suomen tulevaisuutta ja Suomen hyviä puolia. Kirjan päätyttyä olo oli helpottunut ja hyvä.  

Juuso Korhonen

Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Omatunto

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Juhani Ahon Omatunto

Luin Juhani Ahon Omatunto-kirjan (1914). Lukukokemus oli miellyttävä. Kirjan tarinalla on selkeä merkitys. Kirjan juoni on hyvä ja rakenne sujuva.  

Kirja alkaa siten, että Söderlingin perheessä on ventovieras mies vierailulla. Ukki selittää humalaisena siitä, miten ennen kaikki oli paremmin: laivat ajoivat karille ja elanto saatiin merestä. Muut toruvat ukkia hänen onnettomasta selittelystään. Sen jälkeen vieras lähtee pois ja muut ihailevat häntä sekä toivovat, että hekin olisivat yhtä rikkaita kuin tämä mies. He haaveilevat saavansa rikkauksia merestä laivojen ajaessa karille. Muutamat perheestä eivät kuitenkaan usko, että laivat minnekään karille ajaisivat. Yksi heistä on Hanna, jolla on ongelmia poikaystävänsä Kallen kanssa. Hanna haluaisi Kallen lähtevän mukanaan kaupunkiin, mutta Kalle ei näe ajatuksessa järkeä. 

Ajatuksiani ensimmäisestä luvusta: 

Kirjan alku vaikuttaa hiukan sekavalta, ei kerrota kunnolla, keitä henkilöt ovat, miten he liittyvät toisiinsa, eikä tilannetta ole selitetty kovin tarkoin. Mitä pidemmälle kirjaa kuitenkin lukee, sitä enemmän se houkuttelee lukemaan lisää. 

Ajatuksiani kirjasta, kun olin lukenut siitä noin puolet: 

Mielenkiintoni kirjaa kohden kasvaa koko ajan. Kirja vaikuttaa vähän paremmalta kuin alussa, sillä olen päässyt mukaan kirjan juoneen ja tunnen kirjan henkilötkin paremmin. Päähenkilöä ei minusta ollut vielä tähän mennessä kerrottu, sillä yhtä henkilöä kuvataan jossakin kohtaa kirjassa enemmän kuin muita, siksi päättelisin, että kirjassa on monta eri päähenkilöä. Minusta Kallea ja hänen kantamaansa syntiä ruumiin ryöstämisestä on kuitenkin kuvattu eniten, ja siihen koko kirja perustuu. 

Kirjassa on siis tapahtunut niin, että Söderlingin perhe löysi meren rannasta laivalastin mukana tulleita rikkauksia, pumpulipaaleja. He miettivät, mitä niille tekisivät ja samalla Kalle luuli tehneensä hirveän vääryyden. Eräänä iltana Kalle tunnusti siskolleen Helgalle ja isälleen ryöstäneensä rahakätkön ruumiilta. Kaikki järkyttyivät ja rupesivat miettimään jatkotoimenpiteitä. 

Ajatuksiani kun olin edennyt kirjassa kohtaan ennen varsinaista loppuratkaisua:  

Kirjassa minua ihastuttaa, kuinka hyvin Juhani Aho on tuonut kirjassaan tosielämän esille. Minua ihastuttaa myös se, kuinka hyvin kirjan nimi, Omatunto, kuvaa kirjaa ja ihmisen mieltä sekä käyttäytymistä.  

Ajatuksiani kirjan loppuun lukemisen jälkeen: 

Lukemisen päätyttyä minulla on hyvällä tavalla hämmentynyt olo ja se saa minut tuntemaan, että loputkin aukot ovat täyttyneet, eikä kirjasta jää mitään puuttumaan. Kirja loppuu siten, että Söderlingin perheellä on puhdas omatunto luovutettuaan rahasaaliin tullille sekä tietäen, etteivät he hävinneet myöskään mitään naapureilleen.  He tietävät toimineensa oikein ja sankarillisesti, vaikka ei olisi edes tarvinnut. Kaikki hyvällä mielellä kirjan lopussa. 

Loppuratkaisu on mielestäni erittäin onnistunut, sillä lopussa oli hyvin yllättävä käänne, joka ainakin yllätti minut, tosin ihan positiivisella tavalla. Odotukseni kirjasta täyttyivät, sillä sain mielenkiintoisen lukukokemuksen. Mielipiteeni loppujen lopuksi kirjasta on se, että en ehkä sanoisi sitä niinkään loistavaksi mutta ei kirjan lukeminen hukkaankaan mennyt. 

Vilja Kärenmäki 

Aarteita kartanon kirjastosta - Minna Canth, Murtovarkaus

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Blogiteksti Murtovarkaudesta

Aloitin lukemaan Minna Canthin teoksen Murtovarkaus (1878), koska meidän täytyi lukea koulussa klassikkoteos. Kirjan etukansi vaikutti melko yksinkertaiselta ja takakantta ei ollut, mutta odotin kirjalta silti hauskaa juonta ja nopeaa tempoa.

Kirjan alku ei ole kovin houkuttavan oloinen, koska siinä ei tapahdu mitään jännittävää, mutta muutaman sivun päästä kirjasta tulee paljon mielenkiintoisempi. Alussa kerrotaan Niilon isän ja Peltolan tekemästä morsiamen hankinnasta vasten Niilon suostumusta. Niilon ja Loviisan isien suunnitelma ei ainakaan Niilon mielestä ollut kovin hyvä. Kirjassa ei ole niin sanottuja "hyviä" ja "pahoja" henkilöitä, vaan jokainen on omalla tavallaan hyvä henkilö.

Kirjan teksti ei ole minusta mieleistä luettavaa, koska kieli oli vanhahtavaa ja tarinassa jokainen puhuu ”Antti sitä” ja ”Helena tätä”. Henkilöiden valinnat ulottuivat hyvin 1800-luvulle, kirjasta huomaa helposti silloisen ajattelutavan eroavaisuuden nykyaikaan.

Minua kummastutti, miten heti oltiin "ottamassa" vaimoksi muita ihmisiä, joita ei vielä edes kunnolla tunnettu. Eniten vihastutti, että jonkun toisen omaisuus tulee varastetuksi. Toivon kirjan loppuvan siihen, että tarinassa ilmennyt rahajuttu selviää ja syyllinen rangaistaan.

Kirjan lopussa syyllinen eli Pentula saadaan kiinni ja vangitaan. Niilo ja Helena menevät vihdoin kihloihin. Loppu on kirjassa yllättävän mielenkiintoinen ja todella onnistunut, vaikka Niilosta ja Helenasta olisi voinut kertoa vähän enemmän. Kirjan luettua tuli hieman yllättävä olo, miten alun perusteella tylsältä näyttävästä kirjasta tuli niin jännittävä ja hyvä. Kirja jopa ylitti omat odotukseni! Juoni on minusta aivan uskottavaa, vaikka nykyaikana jotkut asiat tehtäisiin luultavasti toisin. Juoni on myös hyvää ja sen tempo aika sopiva.

Pidin kirjassa eniten Niilosta, koska hän on niin viaton ja suhteessa hänelle raha ei ollut tärkeintä. Hän myös pahoittelee tekojansa niin nätisti. Niilon isä Peltola ei puolestaan ole niin miellyttävä, sillä hän yrittää itse päättää Niilon morsiamen varallisuuden perusteella: köyhä torpparitytär ei käynyt. Pidin Murtovarkaudesta ja se onkin yksi miellyttävämmistä kirjoista, mitä olen lukenut.

Jirka Tommola

Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Juha

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Lukupäiväkirja: Juha (Juhani Aho, 1911)

23.4.

Nopeasti kirjaa selailtuani vaikuttaa siltä, että tämän lukeminen voisi oikeasti jopa herättää jonkunnäköisiä tuntemuksia ja pitää mielenkiintoni yllä. Toivon ja luulen, että kirjassa kuvailtaisiin luontevasti kirjan ilmestymisajankohdan elämää niin ihmisten ajatusmaailman kuin myös rekvisiitan ja ympäristön puolesta.

24.4.

Alkuvaiheessa kirjaa alkaa jo tuntua erittäin toivottomalta Juhan puolesta, muut miehet vetävät Marjaa kuin Rapalan uistimet haukia. Juhalla ei vaikuta olevan enää minkäänlaista kilpailukykyä tai loistoa Marjan silmissä. Vaikka kristallipalloni on huollossa, voin silti tehdä hyvin todennäköisen oletuksen tämän tarinan päättymisestä.

3.5.

Möin kristallipallon, sillä pärjään näköjään ilmankin. (Juoni alkaa siis olla jo oikeasti selvä.) Marja on lähtenyt Shemeikan matkaan ja jättänyt Juhan epätoivoon taistelemaan oletuksien ja äitinsä kanssa. Hetken ajaksi mielenkiintoni heräsi uudelleen, kun Marja ennen lähtöään suuttui Shemeikalle, kun tämä puhui Juhasta niin halveksivasti ja teki tästä puheillaan vain mitättömän vanhan miehen, joka kuitenkin oli Marjasta huolehtinut ja tätä hyvänä pitänyt. Mutta kuinkas ollakaan sai Juhan oma äiti muutettua Marjan mielen ja onnistui ajamaan tämän matkoihinsa. Koen vahvaa sympatiaa Juhaa kohtaan, muiden hahmojen tekemät ärsyttävät ja mielestäni huonot ratkaisut tuntuvat jo liian inhimillisiltä ja todellisilta. Ajoittain tuntuu kuin tämä kirja olisi vain muodollisesti kaunisteltu raportti jokapäiväisestä elämästä.

8.5.

Minua sieppaa Marjan mielihalut, jotka vaikuttavat suunnistavan jonkun toisen aika-avaruuden kompassiin avulla: Jatkuvaa epäröintiä siitä, kannattiko Shemeikan matkaan lähteä ja onnistuisiko enää palaamaan kotiin. Hetken kuluttua Marja näkee taas tulevaisuuden täynnä hohtoa ja toivoa kera Shemeikan. Ehkä vähemmän mielipahaa aiheuttaisi, jos Juha ei etsisi Marjaa yksin sydän murtuneena ja vailla apua. Luulen, että kun Juha saa Marjalta vahvistuksen siitä, että tämä vapaaehtoisesti lähti Shemeikan matkaan, taitaa tarina olla Juhan osalta ohi.

12.5.

Saisin varmaan töitä Astral Tv:stä, koska jo olen ilmiömäinen ennustaja.

Kun totuus paljastuu Juhalle, hän varaa yksisuuntaisen menolipun suoraan kosken syövereihin, jonne hän vaipuu kasvoillaan ''älytön, ilmeetön hymy''. Kuten jo aiemmin mainitsin, ei tämänkaltainen loppu tullut yllätyksenä. Heikompi ihmismieli olisi varmasti tehnyt saman ratkaisun huomattavasti aikaisemmin. Mutta toisaalta juoni pitää sisällään pieniä toivonkipinöitä, jotka saivat aina minut jatkamaan lukemista, koska takaraivossa kuitenkin seilasi sellainen ajatus, että ehkä kaikki menee hyvin ja Juha saa oikeutta.

Ainut merkittävä ja mainitsemisen arvoinen henkilö, joka myös saa nauttia minun myötätuntoani tässä teoksessa on Juha, joka vaikutti olevan oikeasti järkevä ja terve ihminen ja jonka tavassa analysoida asioita ja ratkoa tilanteita on jotain sellaista, jaloa tahtoa ja nöyryyttä, mikä saa varmasti monet lukijat Juhan puolelle.

Kirja itse oli ehkä lopulta hieman puuduttava, koska tarinan lopun pystyi arvaamaan jo pitkälti ennen puoliväliä. Mutta tapa, jolla teos on kirjoitettu, on upea. Se miten Juhani Aho kuvailee ympäristöä ja saa tunteita esille pelkän fiktiivisen tekstikatkelman avulla, on varmaan syy sille miksi Ahon ura pysyi menestyksekkäällä tiellä niin pitkään.

Erik Maas

Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Kesäinen unelma

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Mies ja Mari

Urajärven kartanon viimeiset omistajat, Lilly ja Hugo von Heidemann, olivat suuria kulttuurin ystäviä. Heidän kulttuuriharrastustaan kuvaa monipuolinen kokoelma kirjoja, jotka Urajärven kartanon kirjahyllyä vielä tänäkin päivänä koristavat. Kirjahyllyssä on myös paljon Juhani Ahon teoksia.

Luin Juhani Ahon novellin Kesäinen unelma (1892), joka kertoo miehestä, joka rakastuu Mari-nimiseen tyttöön. Mies ja Mari rakastuvat ja viettävät kesän yhdessä. Mies lupaa, ettei jättäisi Maria ja jäisi asumaan hänen kanssa. Puhuttuaan isänsä kanssa hän päättää kuitenkin mennä opiskelemaan. Novelli loppuu, kun mies palaa opiskelemasta ja jatkaa elämäänsä, mutta haaveilee yhä kesästään Marin kanssa.

Novellin päähenkilö on mies. Hänen nimeään ei mainita novellissa. Novellin alussa ja keskellä mies sanoo rakastavansa Maria. Koulun aikana ajatus Marista muuttuu kesäiseksi unelmaksi. Mari päätyy naimisiin jonkun muun kanssa ja saa lapsia.

Novellissa on minä-kertoja, joka kertoo asioita päähenkilön näkökulmasta. Asiat kerrotaan tapahtumajärjestyksessä. Novellin kieli ja sanasto ovat helposti ymmärrettäviä, vaikka novelli kirjoitettiin yli sata vuotta sitten.

1800-luvun loppupuoleen sijoittuvan novellin tapahtumapaikat sijoittuvat järven läheisyyteen maaseudulla. Tämä ympäristö antaa rauhallisen ja vanhanaikaisen kuvan novellin tapahtumista. Suurin osa novellin tapahtumista sijoittuu kesään. Novellissa vain mainitaan lopussa kesän jälkeinen opiskelu ja seuraavat vuodet.

Novellin tärkein kohta on loppukesä, jolloin mies juttelee isänsä kanssa ja päättää menevänsä opiskelemaan. Tämä kohta muuttaa miehen ja Marin elämän. Novellissa keskeistä on miehen ja Marin rakkaus, ja siitä puhutaan melkein joka kohdassa.

Yhdeksäsluokkalainen tyttö

Aarteita kartanon kirjastosta - Minna Canth, Lapsenpiika

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Hän oli vasta neljätoista

Urajärven kartanon kirjahylly sisältää monia tunnettuja teoksia, joita luetaan myöskin tänä päivänä. Näistä teoksista monet ovat Minna Canthin kirjoittamia. Minna Canth oli realismin ajan kirjailija, hän otti kantaa yhteiskunnan ongelmiin ja puolusti naisten ja lasten oikeuksia. Luin novellin Lapsenpiika ja se herätti minussa paljon ajatuksia.

Minna Canthin novelli Lapsenpiika (1887) kertoo piian elämästä. Novelli ottaa kantaa sen ajan piikojen ankaraan kohteluun.

Novellin piika Emmi on töissä korkea-arvoisemmassa perheessä ja hoitaa lasta nimeltä Lilli. Jo novellin alussa Emmi vahingossa pudottaa lapsen. Lapsen äiti haukkuu Emmiä kelvottomaksi ja pakottaa hänet etsimään uutta työpaikkaa. Novellin tapahtumat kerrotaan selkeästi ja novelli loppuu siihen, kun Emmi saa töitä huonomaineisesta perheestä.

Novellin päähenkilö Emmi on loppuun palanut, nuori tyttö. Hän raataa kaikki päivät niin, että hänen jalkoihinsa sattuu. Novellin alussa hän ei jaksaisi nousta edes sängystään, mutta lopussa huomataan, kuinka paljon huonomminkin asiat voisivat mennä.

Silja, toinen, luultavasti vanhempi piika, selvästikin haluaisi huolehtia Emmistä. Lopussa hän on hyvin huolissaan siitä, mihin Emmi on itsensä laittanut.

Emmin työnantajan nimeä ei novellissa mainita. Hän pyytää Emmiltä liikoja ja ei anna hänen nukkua tarpeeksi ja sen takia lapsi alun perin tippuukin.

Canthin novelli on kirjoitettu proosallisesti ja siinä on käytetty ulkopuolista kertojaa. Novelli on kirjoitettu Emmin näkökulmasta.

Kieli on hyvin selkeää, teksti sisältää joitakin vanhahtavia sanoja, mutta ottaen huomioon novelli ilmestymisajan, niitä sanoja on hyvin vähän. Teksti on todella helppolukuista vielä tänäkin päivänä. Novellissa on myös hieman ruotsin kieltä, joka viittaa sen ajan sivistyneisiin ihmisiin.

Novelli sijoittuu 1800-luvun lopulle ja se on kirjoitettu realismin aikana. Realismin vaikutus näkyy novellissa hyvin, esimerkiksi siinä, miten asiat kerrotaan suoraan ja kiertelemättä. Novelli kuvaa noin kuukauden ajanjaksoa ja sijoittuu jonkinlaiseen kylään.

Novelli ottaa kantaa 1800-luvun piikojen ankaraan kohteluun ja heidän raskaaseen arkeen. Novelli kertoo myös hyvin työnantajien epäkunnioittavasta ja halveksuvasta asenteesta piikoja kohtaan. Minna Canth sai tämän kaiken tiivistettyä muutamasivuiseen novelliin, joka antaa hyvän kuvan sen ajan elämästä. Novellia lukiessani mietin, mahtoiko elämä Urajärven kartanossa olla samankaltaista 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Meri Vuorivirta

Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Rauhan erakko

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Lukupäiväkirja: Rauhan erakko

Minulla oli luettavanani Juhani Ahon teos Rauhan erakko (1916). Tässä tekstissä kerron omia kokemuksiani mainitusta kirjasta. Voin vain kuvitella, millaista kirjan lukeminen on ollut 1900-luvun alun Asikkalassa, tarkalleen ottaen Urajärven kartanolla. Mahdollisesti kartanon porvareilla on aikoinaan herännyt samanlaisia ajatuksia kuin minulla nykyään, tai sitten ei.

Kun kirjaa tutkii päältä päin, kuvioinnista ja väreistä tulee mieleen historialliset ajat. Kirjassa ei ole takakansitekstiä, joten kirjan tapahtumat pysyvät vielä pimennossa. Kun kirjan nimen yhdistää kirjan ulkoasuun, tulee mieleen erämaamökki, jossa joku istuu uunin lämmössä. Tämän hetkisten ajatusten perusteella odotan mielenkiintoista ja rauhallista lukukokemusta.

Luettuani kirjasta ensimmäisen luvun vaikutelma tuntuu avonaiselta, ei ole selvinnyt mitä kirjassa tulee tapahtumaan ja on ollut hieman irtonaista kerrontaa. Vaikka alku tuntuukin vaikealta, kirja houkuttelee silti lukemaan salaperäisyytensä ansiosta. Salaperäisen alusta tekee vuorella asuva erakko, josta kerrotaan vain vähän.

Kirjan päähenkilö on tähän asti ollut mies, joka istuskelee ravintolassa, katoksen alla. Hän vaikuttaa pohdiskelevalta, ajattelee paljon. Päähenkilön juttusilla ravintolassa käy matkailijoita ja kylän miehiä.

Kirjan paha tai salaperäinen henkilö vaikuttaisi olevan vuoren erakko. Hänestä kerrotaan jotenkin taianomaisesti. Henkilö sanoo jotakin valtakunnan tuhoutumisesta ja siitä, ettei tule enää sotaa. Kirjan alku on sellainen, että on vaikea sanoa mitä tulee tapahtumaan myöhemmin kirjassa.

Luettuani kirjasta noin puolet ajatukseni ovat osittain muuttuneet ja osittain pysyneet samoina. Samaa mieltä olen siitä, että kirjan juoni on avonainen. Eri mieltä olen nyt siitä, että vuoren erakko olisi jotenkin ihmeellinen. Hän vaikuttaisi olevan ihan tavallinen tyyppi.

Päähenkilöstä on tullut esiin yksi uusi piirre. Hän vaikuttaisi olevan vanha ja huonokuntoinen. Tällaisen vaikutelman sain, koska hänellä on vaikeuksia liikkua maastossa.

Eniten kirjassa itseäni häiritsee se, että mitään ei oikein tapahdu. Kirjassa vain mietiskelleen ja katsellaan. Ainoat todelliset tapahtumat ovat olleet heinän teko ja sodan syttyminen. Suurimmaksi osaksi kirjassa höpistään maailman rauhasta ja kerrotaan vain yksittäisiä asioita, jotka eivät tunnu liittyvän toisiinsa. Lukemisesta ei saa mitään irti, jos luettuaan 20 sivua, muistaa vain kaksi asiaa.

Ihmettelen, miten joku voi edes kirjoittaa kirjan, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kirja ei tempaa lukijaa mukaansa, sillä siinä ei ole minkäänlaista tapahtumallista juonta. Luulisin, että kirjan lopussa sama meininki jatkuu…

Kirjan lopussa ”rauhan erakko” hylkää aatteensa sodan takia. Lopulta tulee kuitenkin toisiin aatoksiin ja uskoo taas aatteisiinsa.

Kirjassa ei ole mielestäni minkäänlaista juonta. Ainut asioita yhdistävä teema on rauhan aate, joka on jatkuvasti esillä. Kirjan päähenkilö on uskottava tyyppi, mutta muut henkilöt ovat hieman ihmeellisiä. Itselleni kirja ei ainakaan sopinut. Kirja voisi sopia paremmin jonkinlaiselle haaveilijalle tai mielikuvitukselliselle ihmiselle.

Roope Eskola

Aarteita kartanon kirjastosta - Henrik Ibsen, Nukkekoti

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.

___

Ibsenin Nukkekoti 

Sain koulussa opettajalta tehtäväkseni lukea Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti (1879). Kyseessä on realismin ajan näytelmä, joka kertoo naisten asemasta ennen vanhaan. Ibsenin teoksia löytyy myös Urajärven kartanon kirjahyllystä. 

Tämä kyseinen Ibsenin teos on todella mielenkiintoinen juonensa takia, vaikka kirjan alku onkin aika perinteinen. Siinä kerrotaan heti sen hetken tapahtumista ja kuvaillaan ympäristöä aika tarkasti. Ihan ensimmäiset sivut ovat mielestäni sekavia, sillä juuri mitään ei aluksi paljastunut, mutta kun päähenkilö alkoi kertoa lisää, mielenkiintoni heräsi kunnolla. Teksti on helppolukuista ja tunnelmaan pääsee helposti mukaan. 

Kirjassa päähenkilönä toimii Nora. Hän on yhdessä aviomiehensä Helmerin kanssa muuttanut etelään. Helmer nuhtelee Noraa hänen rahankäytöstään sekä uskottelee hänelle, ettei hän osaa käyttää saamansa rahaa järkevästi — Nora on kuitenkin erimieltä. Helmerin nuhteluista huolimatta hän ja Nora tulevat toimeen eivätkä esimerkiksi riitele. Noralla on kuitenkin salaisuus, jota hän ei ole Helmerille kertonut tämän ollessa sairaana. Noran vanhan ystävän rouva Linden tullessa kylään Nora paljastaakin salaisuuden hänelle: Hän kertoo, miksi he muuttivat etelään, ja mistä he saivat rahat siihen. Se on hänen "ikioma salaisuutensa", kuten hän kirjassa kehuskelee. 

Yleisesti kirja on aika hyvä juonen, tarinan ja sen viestin vuoksi. Voisin lukea sen uusiksikin joskus. Oli hienoa saada lukea tällaista, jossa tulee iso juonikäänne lopussa, jolloin se jää avoimeksi ja lopun voi päätellä itse. Suosittelen tätä kaikille, jotka ovat kiinnostuneet Ibsenin kirjallisuudesta ja joita kiinnostaa lukea samaa kirjallisuutta kuin Urajärven kartanon viimeiset asukkaat ovat lukeneet. 

Merilin Väli