Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat
edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan
(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn
yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin
kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän
ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu
kirjallisuusesseeksi.
___
___
Lukupäiväkirja: Juha
(Juhani Aho, 1911)
23.4.
Nopeasti
kirjaa selailtuani vaikuttaa siltä, että tämän lukeminen voisi oikeasti jopa
herättää jonkunnäköisiä tuntemuksia ja pitää mielenkiintoni yllä. Toivon ja luulen,
että kirjassa kuvailtaisiin luontevasti kirjan ilmestymisajankohdan elämää niin
ihmisten ajatusmaailman kuin myös rekvisiitan ja ympäristön puolesta.
24.4.
Alkuvaiheessa
kirjaa alkaa jo tuntua erittäin toivottomalta Juhan puolesta, muut miehet
vetävät Marjaa kuin Rapalan uistimet haukia. Juhalla ei vaikuta olevan enää
minkäänlaista kilpailukykyä tai loistoa Marjan silmissä. Vaikka
kristallipalloni on huollossa, voin silti tehdä hyvin todennäköisen oletuksen
tämän tarinan päättymisestä.
3.5.
Möin
kristallipallon, sillä pärjään näköjään ilmankin. (Juoni alkaa siis olla jo
oikeasti selvä.) Marja on lähtenyt Shemeikan matkaan ja jättänyt Juhan
epätoivoon taistelemaan oletuksien ja äitinsä kanssa. Hetken ajaksi
mielenkiintoni heräsi uudelleen, kun Marja ennen lähtöään suuttui Shemeikalle,
kun tämä puhui Juhasta niin halveksivasti ja teki tästä puheillaan vain
mitättömän vanhan miehen, joka kuitenkin oli Marjasta huolehtinut ja tätä hyvänä
pitänyt. Mutta kuinkas ollakaan sai Juhan oma äiti muutettua Marjan mielen ja
onnistui ajamaan tämän matkoihinsa. Koen vahvaa sympatiaa Juhaa kohtaan, muiden
hahmojen tekemät ärsyttävät ja mielestäni huonot ratkaisut tuntuvat jo liian inhimillisiltä
ja todellisilta. Ajoittain tuntuu kuin tämä kirja olisi vain muodollisesti
kaunisteltu raportti jokapäiväisestä elämästä.
8.5.
Minua
sieppaa Marjan mielihalut, jotka vaikuttavat suunnistavan jonkun toisen aika-avaruuden
kompassiin avulla: Jatkuvaa epäröintiä siitä, kannattiko Shemeikan matkaan
lähteä ja onnistuisiko enää palaamaan kotiin. Hetken kuluttua Marja näkee taas tulevaisuuden
täynnä hohtoa ja toivoa kera Shemeikan. Ehkä vähemmän mielipahaa aiheuttaisi,
jos Juha ei etsisi Marjaa yksin sydän murtuneena ja vailla apua. Luulen, että
kun Juha saa Marjalta vahvistuksen siitä, että tämä vapaaehtoisesti lähti
Shemeikan matkaan, taitaa tarina olla Juhan osalta ohi.
12.5.
Saisin
varmaan töitä Astral Tv:stä, koska jo olen ilmiömäinen ennustaja.
Kun
totuus paljastuu Juhalle, hän varaa yksisuuntaisen menolipun suoraan kosken
syövereihin, jonne hän vaipuu kasvoillaan ''älytön, ilmeetön hymy''. Kuten jo
aiemmin mainitsin, ei tämänkaltainen loppu tullut yllätyksenä. Heikompi
ihmismieli olisi varmasti tehnyt saman ratkaisun huomattavasti aikaisemmin.
Mutta toisaalta juoni pitää sisällään pieniä toivonkipinöitä, jotka saivat aina
minut jatkamaan lukemista, koska takaraivossa kuitenkin seilasi sellainen
ajatus, että ehkä kaikki menee hyvin ja Juha saa oikeutta.
Ainut
merkittävä ja mainitsemisen arvoinen henkilö, joka myös saa nauttia minun
myötätuntoani tässä teoksessa on Juha, joka vaikutti olevan oikeasti järkevä ja
terve ihminen ja jonka tavassa analysoida asioita ja ratkoa tilanteita on
jotain sellaista, jaloa tahtoa ja nöyryyttä, mikä saa varmasti monet lukijat
Juhan puolelle.
Kirja
itse oli ehkä lopulta hieman puuduttava, koska tarinan lopun pystyi arvaamaan
jo pitkälti ennen puoliväliä. Mutta tapa, jolla teos on kirjoitettu, on upea. Se
miten Juhani Aho kuvailee ympäristöä ja saa tunteita esille pelkän fiktiivisen
tekstikatkelman avulla, on varmaan syy sille miksi Ahon ura pysyi
menestyksekkäällä tiellä niin pitkään.
Erik
Maas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti