Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat
edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan
(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn
yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin
kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän
ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu
kirjallisuusesseeksi.
___
___
Lukupäiväkirja: Rauhan
erakko
Minulla
oli luettavanani Juhani Ahon teos Rauhan erakko (1916). Tässä tekstissä kerron
omia kokemuksiani mainitusta kirjasta. Voin vain kuvitella, millaista kirjan
lukeminen on ollut 1900-luvun alun Asikkalassa, tarkalleen ottaen Urajärven
kartanolla. Mahdollisesti kartanon porvareilla on aikoinaan herännyt
samanlaisia ajatuksia kuin minulla nykyään, tai sitten ei.
Kun
kirjaa tutkii päältä päin, kuvioinnista ja väreistä tulee mieleen
historialliset ajat. Kirjassa ei ole takakansitekstiä, joten kirjan tapahtumat
pysyvät vielä pimennossa. Kun kirjan nimen yhdistää kirjan ulkoasuun, tulee
mieleen erämaamökki, jossa joku istuu uunin lämmössä. Tämän hetkisten ajatusten
perusteella odotan mielenkiintoista ja rauhallista lukukokemusta.
Luettuani
kirjasta ensimmäisen luvun vaikutelma tuntuu avonaiselta, ei ole selvinnyt mitä
kirjassa tulee tapahtumaan ja on ollut hieman irtonaista kerrontaa. Vaikka alku
tuntuukin vaikealta, kirja houkuttelee silti lukemaan salaperäisyytensä
ansiosta. Salaperäisen alusta tekee vuorella asuva erakko, josta kerrotaan vain
vähän.
Kirjan
päähenkilö on tähän asti ollut mies, joka istuskelee ravintolassa, katoksen
alla. Hän vaikuttaa pohdiskelevalta, ajattelee paljon. Päähenkilön juttusilla
ravintolassa käy matkailijoita ja kylän miehiä.
Kirjan
paha tai salaperäinen henkilö vaikuttaisi olevan vuoren erakko. Hänestä
kerrotaan jotenkin taianomaisesti. Henkilö sanoo jotakin valtakunnan
tuhoutumisesta ja siitä, ettei tule enää sotaa. Kirjan alku on sellainen, että
on vaikea sanoa mitä tulee tapahtumaan myöhemmin kirjassa.
Luettuani
kirjasta noin puolet ajatukseni ovat osittain muuttuneet ja osittain pysyneet
samoina. Samaa mieltä olen siitä, että kirjan juoni on avonainen. Eri mieltä
olen nyt siitä, että vuoren erakko olisi jotenkin ihmeellinen. Hän vaikuttaisi
olevan ihan tavallinen tyyppi.
Päähenkilöstä
on tullut esiin yksi uusi piirre. Hän vaikuttaisi olevan vanha ja
huonokuntoinen. Tällaisen vaikutelman sain, koska hänellä on vaikeuksia liikkua
maastossa.
Eniten
kirjassa itseäni häiritsee se, että mitään ei oikein tapahdu. Kirjassa vain
mietiskelleen ja katsellaan. Ainoat todelliset tapahtumat ovat olleet heinän
teko ja sodan syttyminen. Suurimmaksi osaksi kirjassa höpistään maailman
rauhasta ja kerrotaan vain yksittäisiä asioita, jotka eivät tunnu liittyvän
toisiinsa. Lukemisesta ei saa mitään irti, jos luettuaan 20 sivua, muistaa vain
kaksi asiaa.
Ihmettelen,
miten joku voi edes kirjoittaa kirjan, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kirja ei
tempaa lukijaa mukaansa, sillä siinä ei ole minkäänlaista tapahtumallista
juonta. Luulisin, että kirjan lopussa sama meininki jatkuu…
Kirjan
lopussa ”rauhan erakko” hylkää aatteensa sodan takia. Lopulta tulee kuitenkin
toisiin aatoksiin ja uskoo taas aatteisiinsa.
Kirjassa
ei ole mielestäni minkäänlaista juonta. Ainut asioita yhdistävä teema on
rauhan aate, joka on jatkuvasti esillä. Kirjan päähenkilö on uskottava tyyppi,
mutta muut henkilöt ovat hieman ihmeellisiä. Itselleni kirja ei ainakaan
sopinut. Kirja voisi sopia paremmin jonkinlaiselle haaveilijalle tai
mielikuvitukselliselle ihmiselle.
Roope
Eskola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti