keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Rauhan erakko

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat
tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli
edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan
(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn
yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin
kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän
ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu
kirjallisuusesseeksi.
___

Lukupäiväkirja: Rauhan erakko

Minulla oli luettavanani Juhani Ahon teos Rauhan erakko (1916). Tässä tekstissä kerron omia kokemuksiani mainitusta kirjasta. Voin vain kuvitella, millaista kirjan lukeminen on ollut 1900-luvun alun Asikkalassa, tarkalleen ottaen Urajärven kartanolla. Mahdollisesti kartanon porvareilla on aikoinaan herännyt samanlaisia ajatuksia kuin minulla nykyään, tai sitten ei.

Kun kirjaa tutkii päältä päin, kuvioinnista ja väreistä tulee mieleen historialliset ajat. Kirjassa ei ole takakansitekstiä, joten kirjan tapahtumat pysyvät vielä pimennossa. Kun kirjan nimen yhdistää kirjan ulkoasuun, tulee mieleen erämaamökki, jossa joku istuu uunin lämmössä. Tämän hetkisten ajatusten perusteella odotan mielenkiintoista ja rauhallista lukukokemusta.

Luettuani kirjasta ensimmäisen luvun vaikutelma tuntuu avonaiselta, ei ole selvinnyt mitä kirjassa tulee tapahtumaan ja on ollut hieman irtonaista kerrontaa. Vaikka alku tuntuukin vaikealta, kirja houkuttelee silti lukemaan salaperäisyytensä ansiosta. Salaperäisen alusta tekee vuorella asuva erakko, josta kerrotaan vain vähän.

Kirjan päähenkilö on tähän asti ollut mies, joka istuskelee ravintolassa, katoksen alla. Hän vaikuttaa pohdiskelevalta, ajattelee paljon. Päähenkilön juttusilla ravintolassa käy matkailijoita ja kylän miehiä.
Kirjan paha tai salaperäinen henkilö vaikuttaisi olevan vuoren erakko. Hänestä kerrotaan jotenkin taianomaisesti. Henkilö sanoo jotakin valtakunnan tuhoutumisesta ja siitä, ettei tule enää sotaa. Kirjan alku on sellainen, että on vaikea sanoa mitä tulee tapahtumaan myöhemmin kirjassa.

Luettuani kirjasta noin puolet ajatukseni ovat osittain muuttuneet ja osittain pysyneet samoina. Samaa mieltä olen siitä, että kirjan juoni on avonainen. Eri mieltä olen nyt siitä, että vuoren erakko olisi jotenkin ihmeellinen. Hän vaikuttaisi olevan ihan tavallinen tyyppi.

Päähenkilöstä on tullut esiin yksi uusi piirre. Hän vaikuttaisi olevan vanha ja huonokuntoinen. Tällaisen vaikutelman sain, koska hänellä on vaikeuksia liikkua maastossa.

Eniten kirjassa itseäni häiritsee se, että mitään ei oikein tapahdu. Kirjassa vain mietiskelleen ja katsellaan. Ainoat todelliset tapahtumat ovat olleet heinän teko ja sodan syttyminen. Suurimmaksi osaksi kirjassa höpistään maailman rauhasta ja kerrotaan vain yksittäisiä asioita, jotka eivät tunnu liittyvän toisiinsa. Lukemisesta ei saa mitään irti, jos luettuaan 20 sivua, muistaa vain kaksi asiaa.
Ihmettelen, miten joku voi edes kirjoittaa kirjan, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kirja ei tempaa lukijaa mukaansa, sillä siinä ei ole minkäänlaista tapahtumallista juonta. Luulisin, että kirjan lopussa sama meininki jatkuu…

Kirjan lopussa ”rauhan erakko” hylkää aatteensa sodan takia. Lopulta tulee kuitenkin toisiin aatoksiin ja uskoo taas aatteisiinsa.

Kirjassa ei ole mielestäni minkäänlaista juonta. Ainut asioita yhdistävä teema on rauhan aate, joka on jatkuvasti esillä. Kirjan päähenkilö on uskottava tyyppi, mutta muut henkilöt ovat hieman ihmeellisiä. Itselleni kirja ei ainakaan sopinut. Kirja voisi sopia paremmin jonkinlaiselle haaveilijalle tai mielikuvitukselliselle ihmiselle.

Roope Eskola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

  "350 vuotta Heidemanien tarinaa"       osa 6 Sisarukset maailmalla – muutama poiminta Lillyn matkapäiväkirjasta Koronarajoituste...