Juhlavuoden blogikirjoitus - Ella Järvisen kesämuistoja kartanolta

Museomme juhlavuoden kunniaksi julkaisemme sarjan kirjoituksia, joissa ihmiset jakavat muistojaan ja kokemuksiaan museolta.

Olen 27-vuotias vastavalmistunut filosofian maisteri. Olen kotoisin Vääksystä, mutta tämän hetken kotikaupunkini on Jyväskylä.

Olin pikkutyttönä varsinainen kartanofani. Kartano viehätti minua pienestä pitäen ja muistan vierailleeni siellä useasti niin lapsuudessa kuin nuoruudessakin. Taisinpa jopa nähdä Sofia-rouvan haamun eräällä vierailukerralla – muistan etäisesti nähneeni ”Valkean rouvan” kynttilä kädessään kartanon puutarhassa. Vilkas mielikuvitus minulla ainakin oli, ja joskus on edelleenkin.

Kun ikää tuli lisää, päädyin puolivahingossa restauroinnin opintojeni kautta takaisin kartanolle. Itse asiassa oivalsin vanhoja kuvia tutkiessani erään hauskan asian: Kun museo suljettiin konservointi- ja restaurointitöiden takia vuonna 2008, olin perheeni kanssa kartanolla sen viimeisenä aukiolopäivänä. Enpä silloin tiennyt, hieman angstisena teininä, että olisin kartanon avautuessa vuonna 2013 jälleen kartanolla, mutta tällä kertaa ammattikorkeakouluopiskelijana ja kartanon oppaana. Niin se elämä kuljettaa …

Oppaana kartanolla vuonna 2013.

Teininä kartanolla (kuvan keskellä) vuonna 2008.

Päädyin kartanolle museo-oppaaksi sattumien kautta: Olin saanut kipinän museoalalle restauroinnin koulutuksen museologian kursseilta, joten kun Asikkalan kunta haki kesäopasta Urajärven kartanomuseolle keväällä 2013, hain oitis paikkaa. (Asikkalan kunta avusti Museovirastoa palkkaamalla yhden oppaan kesäkaudelle 2013. Muutoin kartanon auki saaminen usean restaurointi- ja konservointityövuosien olisi ollut haasteellista.) Olin juuri tehnyt koulussani erään kurssin yhteydessä esitelmän liittyen kartanoon, joten minulla oli jo tietopohjaa valmiina. Luulin olevani varma valinta työhön, mutta jäin lopulta varalle. Onnekkaiden käänteiden jälkeen päädyin kuin päädyinkin kartanolle kesäoppaaksi. Se kesä kenties määritteli vahvasti tulevaisuuteni, sillä sen jälkeen tiesin, että haluan aikuisena työskennellä museossa. Tavoitteenani oli päästä yliopistoon ammattikorkeakoulun jälkeen ja se onnistuikin ensi yrittämältä – pääsin restaurointikoulutukseni jälkeen suoraan opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelmaa, pääaineenani taidehistoria.

Kaikkiaan olin museolla kesätöissä 2013, 2014 ja satunnaisesti vuonna 2015. Työtehtäviini kuului museon avoinnapito opastuksineen ja kassatoimintoineen. Nuoruuden innolla ja nopealla oppimisella handlasin pian kassan ja opastuksen.

Lähimpänä esimiehenäni vuonna 2013 oli Kerttuli Hoppa, ja hänen kanssaan vietimme ikimuistoisen, mutta äärimmäisen mielenkiintoisen kesän. Seuraavana kesänä vastaavaksi oppaaksi tuli Petri Lehtonen ja opaskollegakseni sain poikaystäväni Christianin. Christianin saimme edellisenä vuonna hätäapuun kartanolle – olin ensin pyytämässä pikkuveljeäni apuun, mutta Christian kysyi, miksei häntä pyydetä, hänhän oli – ja on edelleen – äärimmäisen kiinnostunut historiasta, joten työnkuva sopisi hänelle erinomaisen hyvin! Christian vaikuttaa edelleen kartanolla aktiivisesti toimien siellä oppaana edelleen.

Palkkani oli normaalia kesätyöansioita parempi, sillä sain paljon viikonloppulisiä. Kartanohan on auki myös viikonloppuisin, joten lisätuloja tuli mukavasti!

Kävijämäärät olivat neljän vuoden restaurointi- ja konservointityön jälkeen alkuun huikeat: kartanolla kävi kesäkuukausien aikana 8500 henkilöä!  Museokäytäntö oli muuttunut melko paljon verrattuna entisöintiä edeltäneeseen aikaan.  Uutena linjauksena oli, että kaikki kävijät opastetaan - ja niin todella tapahtui. Kierrokset alkoivat aina tasatunnein ja lisäksi oli varatut opaskierrokset, joita riitti. Välillä tilanne oli se, että kaikki halukkaat eivät päässeet kierroksille. Otimme tavaksi kutsua lisäreserviä joillekin päiville, jolloin pystyimme pitämään kierroksia jopa puolen tunnin välein! Kesä 2013 oli siis melkoista haipakkaa, mutta kesä 2014 jo melko tavalla rauhallisempi, vaikka kävijöitä toki riitti silloinkin.

Kartanomuseo ja sen alue on miljöönä niin vertaansa vailla, että siellä työskennellessä ei aina tajua edes olevansa töissä. Kartanolla on myös aina ollut oma tiivis yhteisönsä, joka ensimmäisinä vuosinani koostui Museoviraston henkilöstöstä, mutta nykyään Urajärven kartanon ystävät ry:n hallituksesta ja jäsenistöstä. Koska en pystynyt kokonaan irrottautumaan kartanosta, esitin näet kevättalvella 2018 kainon pyynnön päästä Urajärven kartanon ystävät ry:n hallitukseen mukaan. Lupa heltisi ja olen tänä vuonna taas omistautunut kartanolle paitsi hallituksessa myös ”freelancer-oppaana” museolla. Nyt loppukautena 2018 liityin myös kummitusoppaiden joukkoon kertomaan jännittäviä kartanoon liittyviä kummitustarinoita kummitusmielisille kartanovieraille.  Nuo varsin suositut kummituskierrokset ovat tuoneet hyvin mieleen ensimmäisen kesäni kartano-oppaana suurine väkimäärineen ja innokkaine kartanofaneineen!

Nähdään kartanolla!
Ella Järvinen