Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Juha

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Lukupäiväkirja: Juha (Juhani Aho, 1911)

23.4.

Nopeasti kirjaa selailtuani vaikuttaa siltä, että tämän lukeminen voisi oikeasti jopa herättää jonkunnäköisiä tuntemuksia ja pitää mielenkiintoni yllä. Toivon ja luulen, että kirjassa kuvailtaisiin luontevasti kirjan ilmestymisajankohdan elämää niin ihmisten ajatusmaailman kuin myös rekvisiitan ja ympäristön puolesta.

24.4.

Alkuvaiheessa kirjaa alkaa jo tuntua erittäin toivottomalta Juhan puolesta, muut miehet vetävät Marjaa kuin Rapalan uistimet haukia. Juhalla ei vaikuta olevan enää minkäänlaista kilpailukykyä tai loistoa Marjan silmissä. Vaikka kristallipalloni on huollossa, voin silti tehdä hyvin todennäköisen oletuksen tämän tarinan päättymisestä.

3.5.

Möin kristallipallon, sillä pärjään näköjään ilmankin. (Juoni alkaa siis olla jo oikeasti selvä.) Marja on lähtenyt Shemeikan matkaan ja jättänyt Juhan epätoivoon taistelemaan oletuksien ja äitinsä kanssa. Hetken ajaksi mielenkiintoni heräsi uudelleen, kun Marja ennen lähtöään suuttui Shemeikalle, kun tämä puhui Juhasta niin halveksivasti ja teki tästä puheillaan vain mitättömän vanhan miehen, joka kuitenkin oli Marjasta huolehtinut ja tätä hyvänä pitänyt. Mutta kuinkas ollakaan sai Juhan oma äiti muutettua Marjan mielen ja onnistui ajamaan tämän matkoihinsa. Koen vahvaa sympatiaa Juhaa kohtaan, muiden hahmojen tekemät ärsyttävät ja mielestäni huonot ratkaisut tuntuvat jo liian inhimillisiltä ja todellisilta. Ajoittain tuntuu kuin tämä kirja olisi vain muodollisesti kaunisteltu raportti jokapäiväisestä elämästä.

8.5.

Minua sieppaa Marjan mielihalut, jotka vaikuttavat suunnistavan jonkun toisen aika-avaruuden kompassiin avulla: Jatkuvaa epäröintiä siitä, kannattiko Shemeikan matkaan lähteä ja onnistuisiko enää palaamaan kotiin. Hetken kuluttua Marja näkee taas tulevaisuuden täynnä hohtoa ja toivoa kera Shemeikan. Ehkä vähemmän mielipahaa aiheuttaisi, jos Juha ei etsisi Marjaa yksin sydän murtuneena ja vailla apua. Luulen, että kun Juha saa Marjalta vahvistuksen siitä, että tämä vapaaehtoisesti lähti Shemeikan matkaan, taitaa tarina olla Juhan osalta ohi.

12.5.

Saisin varmaan töitä Astral Tv:stä, koska jo olen ilmiömäinen ennustaja.

Kun totuus paljastuu Juhalle, hän varaa yksisuuntaisen menolipun suoraan kosken syövereihin, jonne hän vaipuu kasvoillaan ''älytön, ilmeetön hymy''. Kuten jo aiemmin mainitsin, ei tämänkaltainen loppu tullut yllätyksenä. Heikompi ihmismieli olisi varmasti tehnyt saman ratkaisun huomattavasti aikaisemmin. Mutta toisaalta juoni pitää sisällään pieniä toivonkipinöitä, jotka saivat aina minut jatkamaan lukemista, koska takaraivossa kuitenkin seilasi sellainen ajatus, että ehkä kaikki menee hyvin ja Juha saa oikeutta.

Ainut merkittävä ja mainitsemisen arvoinen henkilö, joka myös saa nauttia minun myötätuntoani tässä teoksessa on Juha, joka vaikutti olevan oikeasti järkevä ja terve ihminen ja jonka tavassa analysoida asioita ja ratkoa tilanteita on jotain sellaista, jaloa tahtoa ja nöyryyttä, mikä saa varmasti monet lukijat Juhan puolelle.

Kirja itse oli ehkä lopulta hieman puuduttava, koska tarinan lopun pystyi arvaamaan jo pitkälti ennen puoliväliä. Mutta tapa, jolla teos on kirjoitettu, on upea. Se miten Juhani Aho kuvailee ympäristöä ja saa tunteita esille pelkän fiktiivisen tekstikatkelman avulla, on varmaan syy sille miksi Ahon ura pysyi menestyksekkäällä tiellä niin pitkään.

Erik Maas