Aarteita kartanon kirjastosta - Juhani Aho, Lastuja

Urajärven kartanon omistajasisarukset Hugo ja Lilly von Heideman olivat

tunnetusti suuria taiteiden ystäviä. Niinpä heidän kirjahyllyissäänkin oli

edustava kokoelma sekä kansainvälistä että kotimaista klassista ja sen ajan

(1800- ja 1900-lukujen vaihteen) modernia kirjallisuutta. Vääksyn

yhteiskoulun ysiluokkalaiset ovat tänä keväänä tarttuneet samoihin

kirjoihin kuin Hugo ja Lilly aikoinaan. Julkaisemme tässä sarjassa heidän

ajatuksiaan lukemastaan. Ne on kirjattu lukupäiväkirjaan tai muotoiltu

kirjallisuusesseeksi.
___

Lastuja

Aloitin lukemaan Juhani Ahon kirjaa Lastuja, sillä meidän täytyi lukea koulussa klassikkoteos. Kirja ei herättänyt suurempaa mielenkiintoa, sillä kansi on sininen eikä siinä lue kirjan nimeä tai kirjailijaa. Kirjan takakannessakaan ei lue mitään, joten en oikein osaa odottaa kirjalta mitään. Sain tietää, että kirja koostuu monesta lyhyestä tekstistä, joita nimitetään lastuiksi. Tämä ei minua hirveämmin houkuttele, sillä itse pidän pitkästä juonesta, jossa on paljon juonenkäänteitä.

                                                                 *****

Kun olen lukenut ensimmäiset 30 sivua ja olen sitä mieltä, että lukeminen on tavattoman puuduttavaa. Lastut ovat pituudeltaan 3 - 8 sivua ja en tunne saavani niistä mitään irti. Tarinat käytännössä loppuvat, ennen kuin ehtivät kunnolla edes alkaa. Yhdessäkään lastussa ei ole mainittu päähenkilöä ja joistakin teksteistä en ole edes saanut selvää kuka päähenkilö on. Yhdessäkään lastussa ei ollut "pahiksia" ja "hyviksiä", joita minua kiinnostavat kirjat ehdottomasti vaativat.

                                                                 *****

Puolet kirjasta luettuani lukeminen on edelleen tylsää. Lastut kirjassa kertovat enimmäkseen Suomesta, parisuhteista ja rakkaudesta. Tekstit eivät edelleenkään herätä minussa suurempaa mielenkiintoa lukemista kohtaan. Henkilöt ja tarinat vaihtelevat, joten tuntuu, että vaikka kuinka luen, en saa kunnollista otetta kirjasta. Kirjan tekstit ovat kohtuullisen uskottavia, sillä ne eivät ole yliluonnollisia, vaan perustuvat todelliseen miljööhön ja tavallisiin henkilöihin.

                                                                 *****

Kun teosta on enää 40 sivua jäljellä, novelleihin on tullut uusi aihe, joka on metsästys. Muutama novelli on käsitellyt metsästystä ja sen eettisiä näkökulmia. Minua kuitenkin edelleen ärsyttää lyhyet juonet, mutta osaan lastuista olen saanut jo otteen ja niiden lukeminen ei ole niin väkisin vääntämistä. On vaikea arvella, mitä seuraavissa lastussa tapahtuu, sillä aiheet vaihtelevat kuitenkin aika paljon.

                                                                 *****

Lastuja-teoksen ensimmäinen kokoelma päättyy tekstiin nimeltä ”Nuori unelma”, jossa pohditaan Suomen tulevaisuutta ja Suomen hyviä puolia. Kirjan päätyttyä olo oli helpottunut ja hyvä.  

Juuso Korhonen