torstai 30. elokuuta 2018

Juhlavuoden blogikirjoitus - Varkaita Urajärvellä! Erään oppaan muistelut


Museomme juhlavuoden kunniaksi julkaisemme sarjan kirjoituksia, joissa ihmiset jakavat muistojaan ja kokemuksiaan museolta.


Paula Iso-Kuusela on Urajärven kylän kanta-asukas. Paula kertoo:

Ensimmäiset muistot kartanolta liittyvät aikaan Urajärven koulussa joskus -80-luvun puolivälissä. Opettaja Tynys vei meitä tutustumaan kartanoon.

Olin oppaana kartanolla kesän 1997. Toivoin kesätöitä lyhyellä työmatkalla, ja minua onnisti pääsemään todella lähelle.

Työtehtäviini kuului opastusten lisäksi paikoista huolehtiminen. Imuroimme ja tupsuttelimme pölyjä, peitimme huonekalut lakanoilla yöksi ja otimme ne taas päiviksi näkyviin. Verhot avattiin päiviksi ja suljettiin öiksi. Vastailimme puhelimeen, jos se sattui joskus soimaan. Normaaleista työtehtävistä selvisimme aina helposti. Oppaana oli lisäkseni toinen tyttö Vääksystä. Tulimme hyvin toimeen keskenämme ja aika kului rattoisasti. Meillä oli varsin mukavaa yhdessä. Lisäksi kartanolla oli työssä puutarhan hoitaja ja pientä ulkorakennusremonttia tekeviä miehiä. Museovirastolta oli henkilö kunnostamassa hevosvaunuja ja puhdistamassa vaunuvajaa (vaunuvaja avattiin yleisölle näiden töiden jälkeen), ja toinen henkilö luetteloimassa vanhan kartanon esineistöä. 


Kartano 1990-luvulta. Kuva: Satu Talan kotialbumi.
Palkan suuruutta en enää muista, mutta mielestäni palkka oli ehkä hitusen verran parempi verrattuna muihin ilman koulutusta saataviin kesätyöpalkkoihin. Palkka siirtyi säästöihin ja tuli käytettyä pikkuhiljaa pihistellen seuraavan kouluvuoden aikana.


Museossa kävi kaikenlaista väkeä. Jutustelu vieraiden kanssa oli aina mukavaa, ja monet kävijät jäivät lämpimästi mieleen. Monilla oli omia muistoja kartanolta aiemmilta vuosilta, joista he mielellään kertoivat. Vaikka siihen aikaan museota ei varsinaisesti markkinoitu mitenkään, oli kävijöitä koko aukioloajan (kesäkuun alusta elokuun loppuun) joka päivä muutamia. Välillä kävijöitä oli ruuhkaksi asti. Vain yhtenä päivänä elokuun lopussa ei käynyt ketään.


Parasta kesässä oli mukavat museovieraat. Jännittävintä ja ikävintä oli varkaiden käynti museolla. Sain tiedon varkaista eräänä aamuna ennen kuutta. Varkaat oli saatu kiinni takaa-ajon jälkeen, eikä mitään tavaroista kadonnut. Varkaat olivat onneksi myös pakanneet varastamansa tavaran niin hyvin, ettei vakavia vahinkoja päässyt syntymään. Paikat oli yöllisten vieraiden jälkeen kuitenkin sekaisin ja paljon tavaraa oli lähtenyt heidän mukaansa. Museo jouduttiin siksi pitämään suljettuna muutaman päivän, kun järjestelimme tavaroita paikoilleen.


Kummitusta en kesän aikana tavannut kertaakaan, vaikka syksyllä kerran jo hetken luulin niin tapahtuvan, syyskuussa museon jo ollessa suljettuna, Museoviraston henkilökuntaa tuli vielä museovierailulle. Silloinen kartanon yli-intendetti pyysi minut avaamaan ja sulkemaan kartanon heidän vierailulleen. Vieraiden lähdettyä olin myöhään illalla pimeässä peittelemässä lakanoilla vanhan rakennuksen huonekaluja, kun ulko-ovi narahti ja kuulin hiippailevia askeleita. Säikähdin niin, että sydän jätti lyönnin välistä, mutta tulija oli onneksi ihkaelävä yli-intendentti, joka tuli vain toivottelemaan hyvää yötä.


Kartano on minulle arvokas pala Urajärven historiaa ja muistutus menneistä ajoista. Sen ympärille voi helposti rakentaa mielikuvaa koko Lillyn ja Hugon ajan Suomesta. Kartano muistuttaa, että kaikella on aikansa, mutta mikään ole pysyvää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elämyksellistä oppimista kartanomiljöössä

Koululaiset pääsivät heppakyytiin! - Ihan kuin me päästäisiin kylään sinne teidän kylälle! huudahti Heinolan Kailaan koulun opettaja s...